Kotona!

Eilen muutettiin. Naama valkoisena olen pelännyt olevani siellä vielä tänäänkin lastaamassa konia autoon. Eikä se ihan suorilta mennytkään mokomaan muuttoautoon.

 

Valmisteluja. Kiitos Lauralle parturoinnista ja Ellille kuvaamisesta.

Suojat töppösiin ja verkkopalttoo päälle.

Lastauksesta ja muustakin kuljetuksesta vastasivat uuden tallinpitäjät, Tuikku ja Henkka. Heiltä löytyi kärsivällisyyttä ja nätit keinot saada heppa kyytiin. Vaihdettiin naruriimu ja aloitettiin totuttelu yksi askel sisään, pyydetään peruuttamaan pois. Kaksi askelta sisään ja taas peruutetaan. Tämähän kannattaisi tehdä jo ennen varsinaista kuljetusta, mutta meillä ei oikein ollut tähän mahdollisuuksia. Ja lopulta, vajaan tunnun jumpan jälkeen, tyttö kiipesi itse sisään ja alkoi pistelemään heinää napaansa. Ei liinoja, ei raippaa, ei pakotusta eikä lääkkeellistä rauhoittamista (omistajalle tuon jälkimmäisen olisi ehkä voinutkin antaa).

Kuva Heidin.

 

 

 

Talliystävät seurasivat ja kannustivat muuttopuuhissa. Vain yksi asiaton kommentti "ihme puuhastelusta" kuultiin, mutta Tuikku lohdutti, että aika monille tämä on vielä vähän uutta ja erikoista. Kylläpä jäi hyvä mieli ja vilkuttelin muuttoauton matkaan. Tippa linssissä kiitin ja halasin Jiin adoptiomamman Heidin, vielä nähdään. Ja ehkä joskus vielä hynttyyt yhteen..

 

Matka oli mennyt hyvin. Alkuun kuopi hetken, mutta rauhoittui sitten, ja heinääkin oli mussutettu aimo annos matkan aikana. Uudessa kotoa purku oli yllättävän rauhallinen. Peruutteli askel kerrallaan pihalle ja pää pyörien ihmetteli, että mikäs mesta se tämä on?! Sai nyt matolääkityksen ajaksi paikan hirsitallista ja ulkoilun omasta tarhasta. Parin päivän päästä pääsee isolle laitumelle, jossa vieressä tuleva lauma omalla laitumellaan. Siitä sitten yhdistetään, kun hetken ovat saaneet tutustua vieritysten. Hirsitalliin muutti iloksemme ja seuraksemme pieni ja sievä suokkiherra, joka sieraimet tötteröllä haisteli hetken unkarilaista prinsessaa, mutta keskittyi sitten ruokakuppiinsa.

 

 

 

 

 

 

Kannnoin varusteet paikoilleen, ja ihmettelin isoja varustetiloja. Muutaman hevosenomistajan tapasin ja hyvin tuntuivat suhtautuvan noviisiin uuteen tallilaiseen. Kotimatkalla oikein itkeä tirautin onnesta ja vähän ehkä väsymyksestäkin ja jännityksen purkautumisesta. Olemme uuden edessä, tyytyväisinä.