Uni

Hyvä päivä kaivaa luonnoksista hevosen unta käsittelevä teksti. Silmät sikkarassa, kun olen viime yön valvonut ja seurannut koirapentueen syntyä. Siellä toivottavasti putkahti maailmaan tomera tyttönen, josta tulee laumamme vahvistus ja seuralainen tallille.

Jiin häntään ja paksuun talvikarvaan tarttuneista puruista näkee, että hevonen pötköttelee karsinassaan öisin. Tallilla onkin ihanan paksut ja puhtaan purupedit köllötellä. Hoitotoimissa Jackie usein torkuttaa.

Toissapäivänä tarhasta haettu ja yönsä hyvinnukkunut hevoinen. 

Nukkuminen on kivaa. Vaikken koskaan ehdikään ottamaan päikkäreitä, ja herään useina aamuina viikosta jo neljän jälkeen töihin. Mutta silti se on mukavaa. Jii kuitenkin pärjää huomattavasti vähemmillä yöunilla.

Hevostietokeskus tietää kertoa, että lepo ja uni ovat hevoselle elintärkeitä. Levossa elimistö lepää, energiavarastot täydentyvät ja immuunijärjestelmä pysyy toimintakykyisenä. Ihan kuin ihmiselläkin.

Hevonen isojen kasvissyöjien tapaan tarvitsee vain vähän unta, 5-7 tuntia vuorokaudessa.  Sikeää unta on vain 3-5h ja muuta lepoa pari tuntia lisää. Lepojaksot noudattavat suhteellisen samana toistuvaa vuorokausirytmiä. Eniten hevoset nukkuvat yöaikaan. Lepo alkaa yleistyä alkuillan pitkän syömisjakson jälkeen, ja lähes aina klo 2 ja 5 välillä hevoset nukkuvat. Tähän aikaan esiintyvät myös pisimmät makuultaan lepojaksot. Päivällä hevosten lepojakso ajoittuu luontaisesti puolen päivän paikkeille.

Aikuiset hevoset lepäävät enimmäkseen seisaaltaan. Varsinaiseen uneen, johon liittyy tajunnan tason aleneminen, hevoset pystyvät vaipumaan sekä seisaaltaan että makuultaan. Seisaaltaan nukkumisen mahdollistaa erityinen nivelten ja jänteiden lukkiutumismekanismi, mutta runsaalle seisaaltaan nukkumiselle on myös fysiologinen peruste. Hevosen maatessa suuri elopaino rasittaa verenkierto- ja hengityselimistöä, myös suolistokaasuja kerääntyy umpi- ja paksusuoleen. Aikuiset hevoset nousevatkin makuultaan lepojaksojen välissä seisomaan. Sen sijaan varsat nukkuvat makuultaan pitkiäkin aikoja.

REM –vaiheelle on tyypillistä, että lihakset ovat täysin rentoutuneet. REM-unta hevonen kykenee nukkumaan vain makuultaan.

Uneliasta viikonalkua kaikille!

Perjantain lenkillä oli ihan unenomainen tunnelma.

Havaintoja auringosta ja nälkäkuopasta

Lauantaina hipsin aamusta tallille. Vaihdettiin muutama sananen aamuvirkkujen tallilaisten kesken ja hain Jiin aurinkoisesta tarhasta. Harjailin ja laittelin hepsua kiireettä ja Jii torkkui käytävällä. Aurinko lämmitti jo tallin käytävälle asti. Ja erityisesti lämmitti kommentti, että hevosellasihan näkyy nälkäkuoppa. Eli masun sulaminen näkyy jo muutoinkin kuin vain omistajan pinkeistä prilleistä. Noo, laidunkautta odotellessa....

V=nälkäkuoppa

Tehtiin kahden tunnin rauhallinen maastolenkki ja taas mietin, että tämän parempaa ei vain ole.

Sunnuntaina jälleen aamusta tallille. Nyt iloinen puhensorina kanssaratsukon kanssa. Reipas heppojen varustaminen ja yhdessä kohti maneesia. Aurinko mollotti ja hevoit askelsivat tyytyväisinä ja varastelivat kuivuneita pujoja minkä kerkesivät. Maneesilla lämmittelyt käyntiin, ope mestoille ja sykemittari päälle. Tunnin päästä läähätytti, paita tuntui märältä ja hevoset olivat huurustaneet maneesin peilit. Kilsoja kertyi 10, sykealue työosuudessa yli 140 keskarilla. Hepsut loimeen ja palauttava kävely kotitallille. Iloinen pulputus kävi, kun tunnin sisältöä, onnistumisia ja uusia haasteita käytiin läpi. Hevoset etenivät reippaasti kohti kotia, tosin niitä pujoja jälleen ahtaen minkä kerkesivät. Taas mietin, että ihan vaan parasta.

Ihanaa alkavaa viikkoa, ehkä aurinkoistakin, nälkäkuopilla tai ilman.

Värillä väliä

Olen häkeltyneenä tuijottanut merkkijalustinten värikirjoa ja etenkin hintaa. Kaikkea sitä.

Sitten tallikaveri bongasi meille tällaiset näpsäkät, jotka napattiin verkkokaupan loppuunmyynnistä mukaan. Hinta rapsakka 12€.

Nyt kelpaa puskailla.

Laskuoppi

Meillä käy tallilla porkkanankuljetusauto säännöllisesti.  Juurikin saapui uusi lähetys Jackielle ja Celinille jaettavaksi...

Kuva meistä

Siiri oli piirtänyt meidät. Tyytyväinen hevonen, ikionnellinen omistajansa, aurinko ja sateenkaari.
Ihana <3 Kiitos Siiri!

Konnektiivista

Kun aloitin taas ratsastamaan, en olisi arvannut, että saan paitsi rakkaan harrastukseni takaisin, niin myös ison joukon uusia ystäviä. Ratsastuskoulun käytävillä tavattuja, samalla tunneilla vuosia ratsastaneita, eri-ikäisiä, erilaisia, mutta hevostelun vahvasti yhdistämiä. Vaikka klubben on hajaantunut maailmalle, se kokoontuu yhä ja keskustelu jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi.

Tällä kertaa Sipoon turneella, agendalla kaksi tallia ja yksi taivaallinen kahvila. Ja puhetta hevosista, ratsastuksesta, koirista ja taas hevosista.

Heidin, Lauran ja Chipon luona.

Äiti, tytär ja elämänsä hevonen. 

N'Avetan kahvila, oumaigaad...

Oma hörökorvani on päästellyt pitkin peltoja, kun kentän pohjat paukutti jään puolelle. On menty pitkiä käyntimaastoja, ja on laukattu lumi pöllyten. Yksin ja kavereiden kanssa. Nuoskalumessa kahlaaminen kävi ihan työstä.

Olen niin kovin ylpeä, miten hienoksi maastovermeeksi Jii on osoittautunut. Ihan täysin liikennevarma se ei ole ja mopot ja lumiaurat sitä selvästi vielä jännittää, mutta se pääsee niiden yli. Ja kaikki askellajit onnistuvat ilman draamaa niin yksin kuin kavereiden kanssa. 

Viikonlopun lumi ja sulakeli pehmensi pohjan taas tuntikelpoiseksi ja päästiin välillä kouluun. Yksäripuuskutuksen väliin mieleen on jäänyt open toteamus ilmavasta laukasta. Maha (Jiin!) on vähän sulanut, niin ehkä ilmaa on näin enemmän mahan alla :)

Mamma viihdytti kylmäyksen aikana itseään ottamalla meistä kuvia. Jiistä pipo on hyvä kohde hinkata nassu puhtaaksi. 

Talvi

Ehkä ihmisen parasta aikaa. Ja talvea tuta laidasta laitaan. Ensin tuhat astetta pakkasta. Kaivoin 200g toppaloimen esiin, se on paksuin, mikä meiltä löytyy. Heppa oli joka kerta ihan lämmin sen alta, kun tarhasta hain. Tuli kuitenkin siihen malliin vastaan, että sisälle oli kiva päästä. Kaivoin lampaankarvasatulan ahterin alle, puin muutama kymmenen kerrosta vaatetta päälle ja hiippailtiin partakarvat huurussa lenkille. Treeneille varasin kiltisti maneesin. Aurinko häikäisi ja ihan kuin olisi lämmittänyt. Juottamisen suhteen muutun hieman hysteeriseksi ja tuputtelen lämpimiä drinksuja hevoille joka välissä.

Sitten lämpötila nousi ja lunta tulla tuprutti. Kevyemmät palttoot jumpattiin esiin. Vaihdettiin tilsakumit uusiin ja eikun porskuttamaan. Niin mahtavaa päästä kahlaamaan pitkin ja poikin lumista maisemaa. Virtaa on Madamessa riittänyt ja pieniä riemupukkeja on tarjoiltu, vaikka yritän Jiille sanoa, että me ei enää olla niin nuoria :D

Työmatkat jo kutsuivat, mutta oli kiva aloittaa viikko ja maanantai kipaisemalla ensin tallille ja lenkille. Hemmoteltu hepsu saa myös herkutella kesken lenkin.

Raikasta hengitystä vaan teillekin.

Elämäni murmelina

Luin aamulla Hesarin artikkelin Enemmän kuin harrastus, jossa pohdittiin intohimoisen harrastamisen vaikutusta elämänlaatuun, luoko se tasapainoa elämään vai aiheuttaako jatkuvaa kiireen tuntua. Hurahdetaan harrastamaan, tehdään tuntikausia viikossa ja vielä ilman korvausta artikkelissa pohdittiin. Tekstissä esiteltiin kaksi harrastajaa. Toinen teki keskiaikaisia käsitöitä (meinasin tukehtua kahviini, miten hirvittävä kohtalo) ja toinen kilpacheerleadasi (tämän ymmärsin jo paremmin).

Yritin verrata ja samaistua. Mutta kun ei onnistunut. Jaksan hämmästyä, kun minulta kysytään kuinka monta kertaa viikossa käyt tallilla? Se kuulostaa korviini samalta kuin kuinka monta kertaa viikossa peset hampaasi/näet lapsiasi/suutelet puolisoasi. Noniinkuinihanjokapäivä. Ehkees tässä ei nyt sitten ole kyse harrastamisesta. Tämä sattuu olemaan minun elämäni, tapani elää, olla ja hengittää. Tallikäyntejä ei merkata kalenteriin, ne ovat siellä jo automaattisesti, osana jokaikistä päivää. Sen sijaan ne päivät, kun olen työmatkoilla ja joku muu hoitaa hevoseni, ovat merkattu isoilla kirjaimilla.En pidä niistä päivistä, mutta olen oppinut sietämään niitä.

Koirien lenkkejäkään en merkitse kalenteriin, vaikka niiden kanssa tuntikausia luuhaan metsissä ja leikin kotona. Toki kalenterista sitten löytyy koulutukset ja valmennukset; agilityt, hakutreenit, nose workit, uinnit (koirien), ratsastusvalkut.  Ja ne toki saattavat aiheuttaa pientä aikataulutustarvetta ja kiireen tuntua. Ja tottahan on myönnettää etten todellakaan ehdi harrastamaan mitään muuta. Enkä onnekseni enää tekemään ylitöitäkään.

Jos pyyhkisin nämä kaikki pois. Luopuisin hevosestani ja koiristani. Niin hittoako tekisin sitten, tyhjällä elämälläni. Lapsiakaan tässä nyt enää voi alkaa tekemään. Mieskin saisi sätkyn, kun sen perässä raahustaisin joka paikkaan. Mitä, jos se onkin niin päin, että palkkatyö on se harrastus minulle? Välillä vähän ärsyttävä merkintä kalenterissani, ai niin tuokin vielä.

Mukavaa päivää kaikille, jokaiselle omanlaistaan. Muistakaa kuitenkin pukea pitkät kalsarit!

Älä osta mitään

Aloitimme kotona uuden vuoden älä osta mitään -kampanjalla. Se kestää nyt alustavasti kolmisen kk, jonka jälkeen arvioidaan jatko. Kaikki, siis ihan kaikki ylimääräiset ostokset tulee pystyä perustelemaan todellisella tarpeella tiukalle raadillemme. Että älkää sitten ihmetelkö, jos kulmakarvani rehottavat villeinä. Kampaaja sentään vapautettiin, jotta mies saa pitää siistin business-lookinsa :D Ratsastusvalkut sain myös pitää, ja mies omat maksulliset valmennuksensa.

Kaupoista on helppo pysyä kaukana. Ja verkkokauppojen aletarjousostaheti-sähköpostiviestit on helppo deletoida avaamatta. Koirankoulutustapahtumat tekevät tiukempaa, ja hyvista kursseista saattaa hyvin lähteä keväällä anomusta raadille. Ja mitä tekevä ystäväni, lähettelevät kuvia kaikista ihanuuksista, että tämähän voisi sopia teille, ounou.

Löytöbongarimme C laittoi viestiä verkkokaupan loppuunmyynnistä, josta punaiset jalustimet puoli-ilmaiseksi. Tämä luetaan viime vuoden ostokseksi, kun vuotta oli kuitenkin silloin vielä jäljellä useampi tunti... kuva kuvituskuva...

Mutta eilen, kun jaoin kuvan sävysävyyn pukeutumisesta (kuvassa yllä mainittu bongari sukkineen ja Jii käytettynä ostettuine enkkuviltteineen)...

..niin kommentteihin ilmestyi tämä

En kestä. Tulevalle tallikoiralleni ihan must have. Mutta ei tdn mene raadilta läpi, kun kaapit pullistelevat vallan käyttökelpoiia talvimantteleita. Huokaus.

Muutoin kyllä ostamattomuus on kauhean vapauttavaa. Ja säästyy muutama kolikko tässä ikuisessa konkurssissa.

Every Day

2017

Vuoden ensimmäinen lenkki oli pakkasenpurema, kaunis ja niin hiljainen.

Uusi vuosi. Mutta vanhat kujeet. Ehdottomasti.