Huikea viikonloppu. Päivä päivältä hevonen on rennompi, jännityksen tilalle on tullut uteliaisuus, ja nyt kiertelemme paikkoja ihan eri tavalla kuin viikko sitten. Tänään kun kävin hakemasta tyypin laitsalta, näkyi vain kaviot kohti taivasta. Piehtaroi antaumuksella ja kipitti sitten luo.
Vesarikatos on jo ihan pala prinsessakakkua, samoin kuin pihalla parkissa olevat traktorit ja mönkkärit. Seuraili rauhassa, kun ravurit treenasivat radalla. Maastolenkeillä uskalletaan jo rentoilla, ja ne maastolaukat, voi elämä, miten hienoa. Nousen jalustimille, nappaan harjasta kiinni ja kysyn, mennäänkö? Ja niin Jii nostaa innostuneen, ison ja upean laukan. Ei ryöstä, ei kaahota, vaan etenee mielettömän hienosti. Sori nyt vaan tämä hehkuttelu, mutta vuosien maneesinuralla laukkailun jäljiltä, aaah. Tänään käytiin kentälläkin kevyesti muistuttelemassa itsellemme siirtymisiä, väistöjä, peruutuksia.
Huomenna jännän äärellä, kun Jii pääsee laumaansa. Toivottavasti kukaan ei syö toistaan. Siitä alkaa viikon loma Jiille, kun haluan antaa laumajärjestyksen kehittyä rauhassa enkä häiritä sitä hakemalla ja palauttamalla lauman uusinta jäsentä. Sen sijaan ajattelin viettää paljon aikaa laitumen ääressä seuraamassa, mitä ja miten tässä käy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti