tiistai 3. toukokuuta 2016

Laidunkauteen totutus

Loppuviikon valkut suunniteltiin uusiksi, kun ihan näillä näppäimillä alkaa meidän tallin laidunkauteen totutus. Totutus tapahtuu iltaisin, jolloin nurmen sokeripitoisuuden on osoitettu olevan alhaisemmillaan. Yritä siinä nyt hakea hepsua kentälle töihin, jos juuri on päässyt mussuttamaan suun täydeltä jumalaista herkkua.


Hevostietokeskus muistuttaa nuoren kevätnurmen syömisen lisäävän mm. kaviokuumeen ja insuliiniresistenssin riskiä sekä ähkyriskiä sisäruokintakauden rehuihin tottuneella hevosella. Keskus muistuttaa, että kaikki hevoset tulisi totuttaa laidunnurmeen vähitellen.


Muistuu viime kevät mieleen, kun silloisella tallilla ratsastuskouluhevosia ei totutettu erikseen vihreälle ja tiesin siirtäväni hevosen suoraan uuden tallin laitumelle. Siinä sitä sitten käytiin kellon kanssa syöttelemässä tuntikaupalla pellonreunoilla. Kiva, että nykyisellä tallilla tama(kin) on mietitty oikein.

Avainasioita laidunkauden alussa ovat:

  1. Hevosen varovainen totuttaminen laidunnurmeen.
  2. Laidunnuksen kontrolloiminen kasvukauden muutaman ensimmäisen viikon aikana, jolloin nurmen helppoliukoisten hiilihydraattien pitoisuus on korkeimmillaan.
  3. Hevosen lihavuuskunnon säännöllinen seuranta ja liiallisen lihomisen ennaltaehkäisy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti