maanantai 23. toukokuuta 2016

Hierontaa ja lekottelua

Viikonloppu meni koirakarkureita murehtiessa, jäi tallin kesäjuhlatkin tanssimatta, kun piti preferoida. Kyseessä siis kaverin koirapoikaat, jotka otti ja läks perjantai-illasta omille teilleen. Mutta nyt on apinat kotona, 48h jäljiltä ensimmäinen havainto oli löytymishavainto lähitalon pihamaalta, jonne itsensä reissussa näännyksiin juosseet koirat edelleen yhdessä ilmestyivät. Katoamispaikalle, mökilleen olivat suuntaamassa. Huojentunut olo, kun saatiin tälle reissulle onnellinen loppu.


Selma kävi hieromassa Jiin. Hepsusta ei suurempaa sanottavaa löytynyt, vatsapuolella pientä kireyttä, jota availtiin. Ja se kalkkeutunut etujalka rohisee hoitotoimenpiteissä ihan selvästi. Jii otti väliin torkkuja ja väliin mulkoili Selmaa, jos hoito tuntui ilkeältä. Otettiinkin sitten hieronnan jälkeen viikonloppu leppoisasti maastoillen. Pörriäisiä alkaa pyörimään jo enemmän, joten suihketta kuluu ja sitrukselta tuoksuu.


Alkavalle viikolle ois tarjolla ohjattua menoa ja meininkiä sekä vastapainoksi vähän vapaatakin. Pitäkääpä huolta niistä tärkeimmistä.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa hoitoa Jii saanut: hierontaa. Ihan superia! Hierontaa se ratsastajakin kaipaa välillä.=)
    Huvitti tuo hieroja kommentti vatsanpuolen pienestä kireydestä. Pikku laidunmassuko sen aiheuttaa vai mikä?=))
    Outo paikka missä esiintyy kireyttä? Miksikähän?

    VastaaPoista
  2. Tyypillisesti koirat ja hevoset meillä käyvät fyssarilla, ja kilpaaurheileva mies. Mutta meikäläinen harvemmin sitten enää...

    Vatslihakset ehkä ottaneet itseensä valkkujen lisääntyessä keväällä ja kun nykyisillä tunneilla ne vatsalihakset vaaditaan nostamaan heppaa pyöreämpään muotoon. Lihaskalvot siitä ehkä kireämpinä. Ja voihan iso muutos sapuskassa (laidunkausi) tuoda omat mutkansa matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs ajatellut että pyöreämpi muoto vaatisi vatsalihaksia hepalta, mutta mikä ettei ´vaatiihan se tietty, kun vaatii ratsastajaltakin mitä ihmeellisten lihaksien käyttöä.

      Poista
  3. Tässä pieni tietopaketti kuinka se hepsu onnistuu kantamaan ratsastajan ja satulan painon:

    https://annakilpelainen.wordpress.com/2011/09/03/ratsun-muoto/

    VastaaPoista