Me muutetaan!

Me muutetaan.

Maalle.

Vihdoin voin postata tämän muuttopostauksen. Uusi tallisoppari on takataskussa ja vanha paikka irtisanottu. Aloitin tallipaikkojen kartoittelun jo talvella. Sain hyväntuntuisen suosituslistan (kiitos Leea ja Leean ystävä!), jota lähdin läpikäymään. Heti alkumetreillä kolahti, ja kovaa. Tuikun talli Nurmijärvellä oli monen mielestä se paikka, jonka hevonen valitsisi, jos voisi. Ja samaa mieltä olin minäkin, kun kävin tutkailemassa avaria ja siistejä tallitiloja, valtavia tarhoja ja laitumia, hyvinhoidettuja kenttiä ja mukavia tallipihalta alkavia maastoja. Hevosen hoito oli hyvää ja yksilöllistä, ja tallissa asui monenmoista tyytyyväisenoloista heppaa. Tallinpitäjät ottivat noviisin heppatädin heti huomaansa, opastivat ja kannustivat. Päätös oli helppo. Tuonne me halutaan.

Ainoa ongelma oli, että talli oli tupaten täynnä. Ei paikan paikkaa. Eikun jonoon. Koko kevät tässä on jonotettu ja kun laidunkausi lähestyi kovaa vauhtia, jouduin käynnistämään haun jopa uudestaan, jos paikka ei kesään mennessä vapautuisikaan. Kiersin varmasti kymmenkunta tallia, ja toiset mokomat ennakkotarkastelin mailitse tms. Muutama erottui edukseen, Provincia olisi ollut ratsastajan valinta, todella siistiä, ammattitaitoista ja mukavaa, hyvä maneesi ja erinomainen opettaja. Lisäksi pienimuotoisesti arabihevosia Nurmijärvellä kasvattanut talli oli huikea, sinne olinkin jo henkisesti varautunut traikkuni navin ohjastamaan. Muutama talli oli kyllä rehuvarastoaan myöten siivottomassa kunnossa, taitaa olla hyvä aika katsastaa paikat, näkee tarhojen, loimien kuivatusten yms todellisen tolan. Tarhat saattoivat olla tosi pieniä ja melkoisen lantakerroksen kuorruttamia. Kentät kovahkoja ja heikosti hoidettuja. Maastot olemattomia. Kesälaitumet kysymysmerkkejä.

Mutta viimein tällä viikolla tuli tieto, että kesäksi Tuikulta yksi paikka vapautuu ja meidät sinne tervetulleiksi toivotettiin. Sinne me siis suuntaamme kesäkuun alusta. Ihan huikean hienoa. Eikun muuttolaatikoita keräämään ja kuljetussuojia mallailemaan. Loppuiän kotiin matkalla.

Pisteenä iin päälle Selma kävi tällä viikolla hieromassa Jackien, ja kun kuuli minne ollaan menossa, antoi  tallille varauksettoman kiitoksen. Kylläpä lämmitti mieltä, että oma tunne paikasta näytti osuneen oikeaan.

Jiillä oli Selman mukaan kaikki niin hyvin kunnossa kuin nyt sillä jäykkiksellä voi. Hieroiltiin paikkoja auki, taivuteltiin ja opiskeltiin uusia jumppaohjeita. Loppuun käytiin kävelemässä pitkin ja poikin peltoja ja nauttimassa auringosta (ja vihreästä). Flunssa jatkuu, nyt pärskii jo tuhdimpaa tavaraa sieraimista. Ei edelleenkään kuumetta, pirteä ja syö hyvin. Sain ohjeet liikutella edelleen, mutta ilman hikeä, jotta röhnät liikkuisivat hengitysteistä pois. Seuraava ohjattu ratsastus olisi viikonloppuna, katsotaan päästäänkö sinne asti.

Eilen satoi kaatamalla, ja ratsastuskoulun tunnit täyttivöt maneesin. Eikun vedenpitävät palttoot niskaan ja metsään tunniksi tarpomaan. Oli hyvä kulkea, raikas hengittää ja taas löydettiin vähän uusia polunpätkiä. Tamma kiipeili reippaasti ja näytti tyytyväiseltä. Varsinkin kun sai aina välillä syödä.