sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Pyöriipyörii

Perjantaina hain Jiin vesarin kautta laitettavaksi. Kurakerroksen alta paljastui ikävännäköinen nirhauma, tdn polkema oikeassa etukannassa. Ei vaikuttanut syvältä, mutta sellaisena peukalonpään kokoisena vereslihaisena länttinä vaikutti vähän ikävältä. Suihkuttelin huolella puhtaaksi ja suihkin cothivetiä päälle. Kävelytys maastakäsin ja toistin samat hoitotoimet. Illalla Taina oli vielä suihkutellut ja kääräissyt yöksi cothivet-taitoksen liimapintelillä paikoilleen. Meillä on niin parhaat tallityöntekijät tuolla.

Mietin, että minkäköhän kokoinen jalka siellä seuraavana päivänä odottaa, mutta ei mitään. Haavaakaan ei oikein näkynyt, kun siisti rupi muodostunut päälle. Yleensähän tuo on selvinnyt aika kivuttomasti noista jalkahaavoistaan, kun toiset tuntuvan kehittävän impparia ihan itsestään. Suihkitaan ja seuraillaan.

Eilen oli valkku ja olihan se vielä aavistuksen epäpuhdas tunnin alkuun. Käynti hyvä, kevytravi huonoin. Kuitenkin kohtuuhyvä eteenpäinpyrkimys, korvat hörössä, ei vaikuttanut kipuilevalta. Edettiin vertymisen mukaan Tainaopen tarkan silmän alla. Vanhenevien rouvien kanssa pitää mennä päivänkunnon mukaan ja tehdään, mitä voidaan.

Ympyrätyöskentelyä, väistöä siinä. Käynnissä toimi ja vastasi pohkeeseen. Kauheasti kehuttiin. Ravissakin pyrki tekemään oikein. Laukannostoja uralle palattua. Oikeaankierrokseen ajoittain oikeasti hyvä, ja vaikeampi vasenkierroskin saatiin paremmaksi. Ajattelin siinäkin väistöä ulos, kylki pehmeni ja laukkaan tuli pyöreyttä lisää. Ope vaikutti innostuneelta ja tunti venähti, hiki tuli kaikille ja tyytyväinen mieli. Kesämaha on pienenemään päin ja meno on koko ajan virkeämpää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti