lauantai 5. syyskuuta 2015

Baby steps

Pitäis olla jo menossa, mutta pakko fiilistellä.

Eilen oli normivalkku ja jatkettiin väistöjen työstämistä. Edellisellä kerralla ähistiin ja puhistiin, hevonen kyllä väisti, mutta välillä takapää edellä välillä lapa kenossa, avut tuntuivat heikoilta ja vaikeilta. Eilen syvässä suossa kulkemiseen tuli ajoittain keveyttä. Tein oikealle väistöt ensin, kun ne ovat vaikeimmat ja jaksoin paremmin työstää niitä. Etsittiin pohjeavulla optimaalisempaa paikkaa, jotta se perä ei sieltä lähde keulimaan. Ajoittain oikeasti heinoja välähdyksiä, kaikki tuntui kevyeltä, hevonen paitsi väisti, niin eteni, selkä pyöristyi, ohjasote keveni. Vitsit. Ei me vielä pitkiä pätkiä saatu, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Välillä, tai aika useinkin tuntuu, että ei me kehitytä ollenkaan tai jopa otetaan takapakkia, mutta sitten nämä pienet esitysaskeleet tuntuvat niin hyvältä.

Ihanaa viikonloppua, me maastoillaan ja käydään toki vähän kotiläksyjä kentän puolella tekemässä. Ope lupasi meille puomitunnin seuraavalla kerralla, jiihaa.

3 kommenttia:

  1. Mukavia koulutreenejä, maastoilua sekä puomi työskentelyä, aivan huippu ihanaa vaihtelua.
    Heppasi on Super onnellinen. Vieläkö se naksuttelee ratsastaessa?

    VastaaPoista
  2. Jos tarkoitat kuolaimella "naksuttelua", niin minulla ei, ratsuttajalla vaativammassa menossa hieman. Väheni heti kuolaimen vaihdon myötä. Sillä on nyt aika pehmeät kuolaimet, joihin olen ollut tyytyväinen. Vaihtelen paria kuolainta ja kahta suitsityyppiä.

    Ja kiitos. Jii kyllä vaikuttaa kovasti tyytyväiseltä. Hemmottelen sen pilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuota naksuttelua tarkoitin.
      Jii on hemmottelunsa ansainnut, pidät siitä Super hyvää huolta.
      Luonteikas heppa, osaava ja suurella sydämellä varustettu.

      Poista