Kiitos ja ratsailta

Ihan liikuttuneena kuuntelin nuo ratsastuksenopettajani sanat muutama päivä sitten. Siihen päättyi meidän viimeinen oppitunti Knaperbackassa, niin kuin sadat tunnit aiemminkin. Kyyneliä nieleskellen, mutta uuden edessä innokkaana, kiitin niin opea kuin uljasta ratsuani sekä kanssaratsukkoa Millaa ja Wäinöä, joiden kanssa jaoimme viimeisen oppitunnin tehden siirtymiä keskiympyrällä. Raviosuus alkaa jo oikeasti ajoittain sujumaan. Laukat ovat vielä hankalia, peruskaahotusta ja sisään kaatumista.

Nostin satulan selästä ja painuimme pellolle syömään. Lupasin ratsastuksenopettajalle, että käymme koulua vielä maallakin.

Leuka tuli kipeäksi. Jii lempeästi pukkasi siihen. Joo ja juu, oma tila ja kunnioitus janiinedespäin. Jackie oli pitkään vähän varovainen päänsä kanssa, erityisesti turpaan koskeminen sai sen hieman varuilleen. Johtunee tamman hurjana pidetystä luonteesta, joka taas sai ihmiset huitomaan ja läpsimään päätä kauemmaksi. Muutama vanha arpi päästä löyty, joiden alkuperää ei tee edes mieli ajatella. Oli kuulema aika, jolloin ratsastajat menivät Jiin karsinaan raipan kanssa harjaamaan ja laittamaan hevosta tunnille. Vieläkin osa kiertää hevoseni aika kaukaa. Enkä toki antaisi hevostani edelleenkään kokemattomien tai lasten käsiin.  Hiljalleen se on kuitenkin pääsemässä huonoista tavoistaan, oppinut luottamaan, kun harjaan, rapsuttelen ja hellittelen, putsaan, pesen ja hätistän mäkäräisiä. Olenkin sallinut siltä normaalia enemmän mupellusta, ja nykyään tutkii uteliaana turvallaan, vastarapsuttaa ja pukkailee. Ja nyt osui sitten omaan leukaan :)

Itkin ja nauroin

Pakko vielä kerran palata tähän hevonen kaatopaikalla keskusteluun. Pääsi viikonlopun Hesariinkin.

Erehdyin lukemaan työpaikallani Katjan blogipäivityksen aiheesta:

Kuollut hevonen ei palttoota kaipaa

Ja itkin ja nauroin yhtä aikaa...

VoiKukka

Öttiäiset ovat saapuneet. Maharapsutukset ovat kuuminta hottia.

Kuva Milla

Yritin kuvata Jiitä voikukkia suupielessään, mutta puimuri oli kuvaajaa nopeampi.

Lemppari-ilme, ilkikurinen ja lempeä.

Joka päivä on oltu maastossa, kierretty pellot ja menty kaikki askellajit. Pääosin reissattu itseksemme, mutta viikonloppuna saatiin Chippo-turvamies seuraksi. Yhdessä on aina mukavampaa. Kentällä menty tunnit ja eilen sain jopa omatoimisesti tehtyä kiltisti kotiläksyt (ympyrällä työskentelyä, taivuttelua, siirtymiä).

Tallikaappia olen tyhjennellyt joka reissulla. Muuttoaikataulutkin ovat vahvistuneet. Ihan pian turvat kohti Nurmijärveä...

Minne päättyy tiesi

Somessa kiertää kuva kaatopaikalle päätyneestä hevosen ruhosta. Kuva on karu, mutta laitonta siinä ei taida olla muu kuin se, että valokuvaaminen kaatopaikalla on kielletty. Tietysti ruho pitäisi nopeasti peittää. Harmittaa hevosen omistajankin puolesta, paha mieli ei tästä sopasta ainakaan parane.

Kun olin syksyllä päättänyt ostaa hevosen (tai siis olin päättänyt ostaa Jackien), niin yksi selviteltävistä asioista oli, miten toimia, kun on aika luopua ystävästä. Vaihtoehdoiksi jäi:

• Teurastaminen, jos hevosella ei ole teurastuskieltoa tai lääkevaroaika päällä.
• Ampuminen tai ell piikillä lopetus, jolloin hevosen ruho pitää hävittää. Hävittämiseen on muutama eri mahdollisuus: 

-eläinjätteen käsittelylaitoksessa (esim. Honkajoki Oy, Honkajoki)
-poltto joka suoritetaan asianmukaisessa polttolaitoksessa / tuhkaus, 
-hautaaminen maahaan tietyin rajoituksin esim. ei pohjavesialueelle
-kaatopaikalle vienti (ongelmajätemaksu)  
-käyttö eläinten rehuksi (eläintarhat), tätä en koskaan selvittänyt, miten käytännössä menisi

Kaatopaikalle vienti ei enää ensi vuonna ole laillista. Mutta toistaiseksi siis ihan sallittua. 

Jos saan itse valita, niin ampumalla lähtee omani hyvästeltynä, kiitettynä, omassa pihassa porkkanaa suu täynnä. Ruhon hävittämisesä noudatan tallin suosituksia ja periaatteita. Ja suren jo nyt...

Arvoitus

Tämä ihana arvuuttelu löytyi ratsastavan tätiryhmämme fb-sivuilta tänään, levottoman hauskan ratsastustuntimme jälkeen. Ainahan kaveria pitää auttaa, vaikka löytämään jarrut! 

"Nyt seuraa arvoitus. Mikä on viehkeä ja pyöreä, jokin sellainen juttu, jota sekä minä että Wäinö fanitamme?

No höh, tietenkin Jackie Brownin beba Hymiö wink .

Wäinö fanittaa sitä, koska sieltä plumpsahtaa aina välillä huumaavaan ihanaa tyttökakkaa! Minä taas fanitan prinsessan bebaa, koska ilman sitä saattaisin vieläkin laukata! Sissi oli nimittäin tänään muuten ihana, mutta sen jarrut olivat vähän hukassa. Ravi ja laukka sujuivat niin ihanasti, ettei tyttö halunnut pysähtyä, vaikka miten yritin käyttää ohjia ja kroppaa. Lopulta Noora huusi, että ohjaa Jackien perään.

Lopputunti kuljettiin turpa J:n pepussa, jolloin jarrutkin löytyivät. Ihana prinsessa, huiskaisi hännällään vain yhden kerran. Ja minusta prinsessan viehkeä pepun keinutus oli niin rauhoittavaa katseltavaa. Kiitos Anne ja Jackie!"

Aina mun pitää

Olen koukussa maastoiluun. Pelto on nyt superhyvässä kunnossa, ei enää märkä eikä pehmeä, muttei liian kovakaan. Ollaan ravailtu ja nyt viime kerrat laukattukin. Ekat laukkapätkät olivat aika riemukkaita pienillä pierupukeilla varustettuja kaahotuksia. Nyt kun olen laukkaillut pieniä pätkiä useasti, niin meno jo vähän rauhoittuu, vaikkakin on selvästi Jiistä aika kivaa.

Peltoa reunustaa metsä monelta puolen, ja metsästä löytyy tietysti kaikensortin elämää. Rusakoita on useampi lähtenyt lähes jaloista, mutta pääosin ne kohdataan ilman ylimääräisiä hötkyilyjä. Yksi pääsi yllättämään kesken ravipätkän ja siitä lähdettiin muutamalla sivuhyppelyllä väistämään. Nopsasti onneksi rauhoittuu, kun näkee, mikä siellä menee.

Joutuu oikein pakottamaan itsensä nykyisin kentän puolelle. Eilen kuitenkin käytiin ensin taivuttelemassa, tehtiin kevyesti loivia väistöjä ja mielenkiintoinen harjoitus, jossa ympyrällä ensin asetetaan ja taivutetaan hevosta aavistus ulos, palautetaan, jätetään selkeä ulko-ohjan tuki ja nostetaan laukka. Nostipa hyväntuntuisia laukkoja, kun paino oli selvemmin takaosalla. Tämä harjoitus tuolta seuraamastani ratsastusharjoituksia arkeen ja juhlaan blogista.

Tuskin maltan odottaa, että pian pääsemme uusiin maastoihin, kun muutto kurkkii jo reilun viikon päästä. Vielä muutama ratsastustunti ja sitten olemme omillamme, hui ja jee. Olen jo vähän aloittanut kamppeiden läpikäyntiä. Vähän haikeuttakin ilmassa. Voikun voisin pakata Jiin parhaan kaverin Noa-ponin mukaamme. Ja ne maailman kivoimmat tallikaverit.

Vihreä on mun lempivärini

Meillä totutellaan vihreään heinään. Laidunkausi kun häämöttää ihan pian eikä tuoretta ole nykyisellä tallilla evääksi tarjolla, niin me on sitten käppäilty narunpäässä vihreän perässä. Syöttelyaika on nyt puolisentuntia ja Jiistä ehkä parasta kaikesta. Eilen painoi pään vihreään ja noin vartin päästä nosti sen ekaa kertaa ylös. Liekö malttaa hengittääkään välillä, sen verran innokasta on puimurointi.

Tietääkseni ei ole kaviokuumeinen eikä muutenkaan hiilareille herkkä heppa, mutta varmuudeksi kuitenkin. Ja on mielestäni aina kuulunut ihanaan kevääseen ja kesänodotukseen.

Mitä kuuluu Muru?

Ennen kuin lähden kysymään Jiiltä sen kuulumiset, koskettelemaan ja nuuhkimaan, jaan teille Kian hyvän blogauksen. Mukavaa viikonloppua heppaseuraajat.

Henkinen jumi

Kumpi vai kampi

Maanantaina luki kalenterissa kengitys ja ratsastustunti. Mika kävi naputtamassa tyttelille kesäballerinat jalkoihin ja seuraava kerta sovittiin uuteen osoitteeseen. Keskusteltiin myös kengättömyydestä, sen eduista ja haitoista. Lähinnä laidunloman aikaan olen miettinyt. Ihan villiä kengättömyyttä Mikakaan ei suositellut, varsinkin kun Jiin toinen takakavio on joskus historiassa kasvukohdaltaan hieman vahingoittunut ja siihen on muodostunut krooninen pieni kasvuhäiriö, joka on pysynyt jalkojen säännöllisellä hoidolla täysin kosmeettisena, mutta josta ei myöskään jatkossa haluta haittoja.

Tuntisuunnitelma näytti illaksi täpötäyttä maneesia. Ulkona paistoi aurinko. Laura ja Chippo olivat valmiita maastoseuraksi. Ei ole vaikea arvata, kumpaan päädyttiin... Ensin pitkin pellonreunoja metsätielle ja sieltä ensin hiekkapohjaista teitä ihan uudelle metsäpolulle. Aivan mielettömän rentouttavaa. Toi maastoilu on vaan niin mun juttu. Kesken lenkkiä löydettiin iso sulamavesien muodostama lätäkkö, jossa hraC plutasi varmaan vartin onnesta soikeana. Me käytiin pariin kertaan lätäkkö ratsastamassa läpi, mutta sen jälkeen Prinsessa asettui tarkoin kuivalle malle ja seurasi tyynesti nuoren miehen leikkejä.

Eilen mentiin sitten jo kiltisti maneesitunnille oppia saamaan. Eka kerta flunssan jälkeen. Pari kertaa yskähti tunnin alkuun, kun ravailtiin, mutta muuten ei mitään. Virtaa oli reilun viikon himmailujen jälkeen kummasti. Puomiharjoitus ympyrällä, ravissa ja laukassa tehtiin. Minulle muistipaikoille reilusti myötäävä sisäkäsi, keskittyminen ulko-ohjaan. Odota reilusti puomille kevyen istunnan kanssa. Katsekatse!!

Karvanlähtöaika. Karvoja kaikkialla. Harjoja pesussa. Huopia pesussa. Suojia pesussa. Pyyhkeitä pesussa.

Tallitytöt ja -tädit

Tallillamme on arkisin paljon eri-ikäisiä tyttöjä hoitamassa hoitohevosiaan. Tallillamme on myös poikkeuksellisen paljon tätejä hoitamassa joko omiaan tai hoitohevosiaan tai vain käymässä ratsastustunneilla. Meidän tätipoolissa on iloinen ja kodikas tunnelma, kuulumisia vaihdellaan ja puhutaan hevosta sielumme kyllyydestä. Kokemuksia vaihdetaan ja opitaan toinen toisiltamme.

Kuitenkin nuoriso on tarjonnut isoimman yllätyksen. Kaikki tervehtivät ja ovat reippaita, pienimmät pyytävät apua ja kiittävät. Teinienkin kanssa saa yleensä keskustelun aikaiseksi. Isommat saattavat ohimennessään siivota meidänkin karsinan ja pyyhkäistä juomakipot puhtaaksi. Käsittelevät heppoja kivasti ja osaavasti, ovat aina valmiita auttamaan, kun pyytää. Ja häkellyttävän nopeasti kehittyvät täti-ihmisen silmissä taitaviksi ja pelottomiksi ratsastajiksi.

Aina muutama poikkeus tarvitaan, niin kuin ihmisryhmissä aina. Harmillisen usein vain tällaiset aikuiset saavat  huonolla käytöksellään pahoitettua useamman mielen ja muut kulkemaan varpaillaan. Tympeillä ja ilkeillä kommenteilla mustaavat ilmapiirin. Nopeasti huomaan vältteleväni tällaisia tyyppejä, niiden kanssa on parempi vaihtaa muutama sana säästä ja jatkaa matkaa. Kaikkien kanssa ei tarvitse kaveerata, mutta asialliset käytöstavat on syytä muistaa.

Tuhkimo

Kenkä hukassa. Näin luki eilen puhelimessa, kun olivat Lauran kanssa käyneet metsällä. Kengitysväli olikin lopuillaan, mutta nyt piti hätyytellä kengittäjä-Mikaa jo Vappuna. Mein ihana kengittäjä vastasi Vappupäivän iltana ja lupasi heti maanantaina paikalle. Super.

 

Kenkä oli irronnut tosi siististi, mutta en kuitenkaan tohtinut tänään tunnille, vaan heppa sai tarhailla ja minä vietin aikaa Laakson kisoja katsomassa. JiiBee sai tuliaisina ällösöpöjä pinkkejä harjoja alelaarista. Näytti arvostavan toista tuliaista (maa-artisokkaa) enemmän.

 

Flunssan takia ollaan muutenkin otettu viikko lungisti, Kävelty Pitkin maita ja mantuja, ja syöty jokainen vihreä tupsu, joka on tullut vastaan. Edelleen rasitus laukaisee yskän. Muuten pirteä ja hyväntuulinen, ja syö kuin hevonen. Hah.

 

Kaatosadekaan ei haitaa, kun on varusteet kohdillaan. Olen suosinut Horsewaren loimia, joista minulla on oma luottovälittäjä, jolta ostan loimet maahantuotuina suoraan. Seuraavaksi pakko hankkia ratsastussadeloimet. Maastoilut ovat niin meidän juttu!

Tuhkimo pääsi tänään maneesiin käppäilemään ja sinne oli jätetty Working Equitation harjoituksissa käytetyt tynnyrit, jotka piti tutkia tarkkaan. Puhumattakaan peilistä, josta kurkisteli vallan kiinnostava Typy :)