tiistai 14. kesäkuuta 2016

Sulfa

Haava näytti siistiltä, mutta jalka sen alapuolelta turvonneelta. Fiksummat valistivat, että maanvetovoima vetää nestettä alaspäin ja se valuu sieltä hiljakseltaan alas. Ell oli sattumalta tallilla käymässä, kävelytin Jiin ohi ja mankusisin, että jos ehtisi ihanihan vähänvähän vilkaista. Ihana Estolan Matti sitten siinä sivussa muiden hoitotoimiensa lomassa kurkkasi ja määräsi tätin mieliksi hevoin sulfakuurille.

Sulfa. Siihen humaanipuolen mikrobiologiaan perehtynyt on törmännyt lähinnä historiakatsauksessa. Sulfonamidit laittavat pöpöille kampoihin estäessään niiden foolihapon synteesin. Sulfalla on aikoinaan ansaittu Nobelin palkintokin 1939 eli ei mikään turha aine, vaikka alunperin ihan muhun tarkoitukseen kehitetty (väritehtaan väriaineeksi).


Sulfonamideja ei enää yksinään käytetä hevosen mikroblääkkeinä kasvaneen resistenssin myötä. Yhdistettäessä sulfonamidit trimetopriimiin resistenssiä on vähemmän ja lääke tujumpaa (bakteriosidinen vaikutus, laajakirjoinen). Pseudomonas aeruginosa on resistentti yhdistelmälle ja tutkimuksissa resistenssin kasvua on havaittu myös E. colille. Yhdistelmää käytetään hoitona vatsakalvontulehdukseen, neonataali-infektioihin ja kohtutulehdukseen sekä ihotulehdusten systeemihoitoon. Suun kautta anettavissa valmisteissa teurasvaroaika on 14 vrk ja dopingvaroaika 4 vrk. 

3M:n asetuksen mukaan hevosen omistajan tai haltijan on pidettävä kirjaa kaikista hevoselle annetuista lääkkeistä, myös reseptivapaista itsehoitovalmisteista. 

Lääkepurkin koko tietysti hätkähdytti, ekaa kertaa ikinä tarvitsin erillisen kassin kantaessani lääkkeen apteekista. Ja olihan hintakin vähän eri luokkaa kun hakee paketin antibioottia itselle kuin pari kiloa sulfaa hepalle. 

Kuuria kestää viisi päivää ja jauhe annetaan ruoan mukana aamuin illoin. Liikutus iisisti kävellen lääkekuurin ajan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti