Ku ei pelota

En kyllä tykkää kauhuelokuvista. Pelkään mörköjä. Ja korkeita paikkoja. Lentokoneessakin tuppaa ahdistamaan.

Mutta hevosia en pelkää. Enkä ratsastamista. En yhtään, vaikka välillä varmaan olisi ihan syytä. Pikkuisena heppatyttönä kiipesin ison suomenhevosruunan Reipaksen selkään laitumella (nyin sen otsatukasta kiven viereen). Ja kun alkoi väsyttämään, käännyin selässä väärinpäin ja otin lautasilla torkut. Äitini taisi kerran nähdä ja sain kotona huutia.
Kerran kaaduin samaisella Reippaalla, mutta muuten se piti pikkutytön leveässä selässään aina ja kaikkialla. Ai, ja ryöstihän se kerran talliin syömään ja jäin itse ovenkamaraan kiinni. Ei sattunut. Ja astuihan se isovarpaan kynteni irti.  Sattui, muttei haitannut. Paitsi veriset tallitossut piti piilottaa ja olla nilkuttamatta äidin nähden :D

Jiiltä olen tippunut pari kertaa. Ensin satula kääntyi laukassa kyljelle (tallikaverit nauraa nyt vain makeasti) ja toisella se teki täysstopin laukasta maastossa, kun metsässä oli sen mielestä JOTAIN. En ehtinyt edes ajattelemaan kissaa, kun makasin loskakasassa. Ainoa ajtaus oli pitää ohjat, kun kerran siellä metsänreunassa oltiin. Tämä ilmalento vakuutti minulle lopullisesti, etten valitettavasti omaakaan yliluonnollisia kykyjä pysyä selässä.

Muuten jännissä tilanteissa huomaan vain ajattelevani, että jaajaa, ettei nyt vaan kävis mitään. Jiin kiitolaukatessa kuolain kiinnipurtuna sänkkärillä kotiakohden mietin, että jumiinhan se tästä raukka menee, mutta kiva sillä tuntuu olevan. Sitten sata ärräpäätä ja hitaasti kääntämään kopukkaa ympyrälle. Nuorimies Eddie ratsastuskoululta vei meikäläistä pari kertaa ihan huolella hypätessä kuumuessaan. Huutelin siinä sitten opettajaa sivummalle, kun en ihan tiennyt liikeradoistamme esteen jälkeen. Niin, ja olihan meillä ikimuistoinen maastolenkki kivikossa, jossa mieti, että ehkä on parempi, ettei kärjessä kulkenut opettajamme juurikaan sattunut katsomaan. Eddielle terkut, on se vaan niin ihqu.

Innoittajana tähän ajatuksenjuoksuun Katjan uusin blogiteksti, löytyy tuolta sivusta.

Omalta tallilta terveisiä, eilinen valmennus meni yllättävän reippain merkein, ehkä alkuverkan takasuoran pituinen pieru helpotti rouvan oloa ja meno oli mukavan letkeää.

Jii niinkuin Juhannus

Juhannuksena pistettiin kukka tukkaan ja käytiin kävelyllä niityllä. Jiin mahalle ei parane vapaapäiviä antaa, joten kävimme lenkillä joka päivä. Kamalan onnelliselta tuo vaikuttaa, vaikka maha pömpöttääkin. Tai ehkä just siks.

Juhannussiivous. Ensin pesin hepan ja sitten varusteet.

Jíin Juhannus. Kavereiden kanssa baanalla ja paljön dödöä.

Neiti Kesäheinä

Oliks kuvauspalkkioit?

Nyt on paarmoja aivan hirveästi. Eilen huidoimme metsässä molemmat kuin hullut, hyvä, että pystyssä pysyttiin. Sellainen peukalonpäänkokoinen parmas seurasi meitä koko lenkin ennen kuin onnistuin mäiskäisemään sitä haapavitsallani ohimoon. Kuorrutin hepsun aina pesun jälkeen karkotteilla ja ainakin hetken sai olla rauhassa laitumella.


Täällä ois nyt tilauksessa maltillisempaa lämpötilaa ja sopivasti tuulta. Säilöheinätkin on kuulema jo tehty, että se puoli ruokaa talveksi kunnossa.

Kesäpäivänseisaus

Kesäpäivänseisaus on vuoden pisin päivä.  Silloin aurinko paistaa keskipäivällä kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä. Oikein pohjoisessa aurinko ei laske lainkaan. Kesäpäivänseisauksen jälkeen yö alkaa taas pidentyä. Eli katse kohti hokkikautta, talvikarvaa ja umpihankea :D


Eikunkeikun, ehkä  kuitenkin vielä hetki kesämahaa ja hyönteiskarkotteen tuoksua. Olen ajatellut kerätä kokeeksi muutaman nipun kerppuja kuivumaan. Kerppuun valitsen lehtevää pajua, koivua ja pihlajaa tuolta omalta metsäpalalta. Vadelman oksia kehuivat myös. Katsotaan onnistuuko kerputus ja saanko ne säilmään ja piilotettua mieheltä aittaan tai autotalliin... Olisi kiva tarjota hepsulle kesäherkkuja talvella.

Sääsammkko lupasi niin lämmintä loppuviikkoa, että Jii taitaa päästä vuoden vaahtokylpyynsä. Mallia näyttivät jo eilen tallin vanhat herrat, jotka mahtuvat samaan kylpyyn.

Jottei pullat loppuisi kesken

Kiva, kun tallilla tapahtuu niin paljon pullanarvoista. 

Minna sai eilen pikkuisen Aatunsa, ja Aatu Minnansa.

Hevosenomistajia yhdistää ihana hulluus. Sille syötiin pullaa eilen. Onnea yhteiseen hullutteluun Murut. 

Ken on meistä kaikkein kaunein..

Mein tallin ihana friisitamma Elli kävi epävirallisissa näyttelyissä eli mätsäreissä. Onneksi tuomaritkin tajusivat kuinka upea Lellu on. Ensimmäistä kertaa näyttelyissä ja heti melkein 80 hevosen joukosta Best in Show II. Hieno hepsu on Tiialla.

Kuvat pääosin Susanna Markkulan, ja julkaistu luvalla.

Tämähän on kuten Juipenkati sanoi ihan Totopullan arvoinen suoritus eli tallitornissa odotetaan herkkuja tarjolle...

Kesäkaara

Pihisteliskös ja hankkisi dacian tai halvan sitikan vai menisikö hyvällä keskikastilla volvolla tai volkkarilla, vai ihanko kaartaisi pihaan  bimmerillä tai audilla, lexus ja porsas taitaisivat olla jo liian mahtipontista.

Ei-hevosihmisten, erityisten miespuolisten sellaisten, kanssa keskustellessa hevosen hinnoista kannattaa verrata autokauppaan. Löytyy parilla sadalla vallan veikeitä kesäautoja tai jos nyt ihan haluaa törsätä niin Bugatti Veyron 16.4 Grand Sport Vitesse: 1,9 miljoonaa euroa (lähde Taloussanomat).

Lisää hintakeskustelua Katjan blogista: Paljonko hevoset maksaa?

Vallan edustava kuva lehtikäyttöisestä menopelistäni ;) 

Sulfa

Haava näytti siistiltä, mutta jalka sen alapuolelta turvonneelta. Fiksummat valistivat, että maanvetovoima vetää nestettä alaspäin ja se valuu sieltä hiljakseltaan alas. Ell oli sattumalta tallilla käymässä, kävelytin Jiin ohi ja mankusisin, että jos ehtisi ihanihan vähänvähän vilkaista. Ihana Estolan Matti sitten siinä sivussa muiden hoitotoimiensa lomassa kurkkasi ja määräsi tätin mieliksi hevoin sulfakuurille.

Sulfa. Siihen humaanipuolen mikrobiologiaan perehtynyt on törmännyt lähinnä historiakatsauksessa. Sulfonamidit laittavat pöpöille kampoihin estäessään niiden foolihapon synteesin. Sulfalla on aikoinaan ansaittu Nobelin palkintokin 1939 eli ei mikään turha aine, vaikka alunperin ihan muhun tarkoitukseen kehitetty (väritehtaan väriaineeksi).

Sulfonamideja ei enää yksinään käytetä hevosen mikroblääkkeinä kasvaneen resistenssin myötä. Yhdistettäessä sulfonamidit trimetopriimiin resistenssiä on vähemmän ja lääke tujumpaa (bakteriosidinen vaikutus, laajakirjoinen). Pseudomonas aeruginosa on resistentti yhdistelmälle ja tutkimuksissa resistenssin kasvua on havaittu myös E. colille. Yhdistelmää käytetään hoitona vatsakalvontulehdukseen, neonataali-infektioihin ja kohtutulehdukseen sekä ihotulehdusten systeemihoitoon. Suun kautta anettavissa valmisteissa teurasvaroaika on 14 vrk ja dopingvaroaika 4 vrk. 

3M:n asetuksen mukaan hevosen omistajan tai haltijan on pidettävä kirjaa kaikista hevoselle annetuista lääkkeistä, myös reseptivapaista itsehoitovalmisteista. 

Lääkepurkin koko tietysti hätkähdytti, ekaa kertaa ikinä tarvitsin erillisen kassin kantaessani lääkkeen apteekista. Ja olihan hintakin vähän eri luokkaa kun hakee paketin antibioottia itselle kuin pari kiloa sulfaa hepalle. 

Kuuria kestää viisi päivää ja jauhe annetaan ruoan mukana aamuin illoin. Liikutus iisisti kävellen lääkekuurin ajan. 

Lentomaileja, suihkaus cothivetiä ja vilkutus satenkaarisillalle

Tallikaverit kuskasivat pallokalaa hiekalle työmatkani ajan, kävelyttivät, rapsuttivat, syöttivät muutaman namun, lisäsivät "hyttysmyrkyt" ja lähettivät terveisiä. Kiitos Tytöt!


Kotiinpaluun yhteydessä tuli tallilta viestiä, että frouvat olivat siellä tarhasta laitumelle pääsyn yhteydessä jotain innostuneet ja nyt oli Madamella reikä polvessa. Vähän ärsyttävännäköinen vekki sieltä vtj löytyi. Tikkejä ei ajateltu tarvittavan, mutta puhdistustoimet aloitettiin heti. Turvotteli alkuun haavan ympäristöstä, vesisuihkuteltiin ahkerasti ja suihkittiin lääkettä pintaan aamuin illoin. Liikuntamuodoksi valitsimme mukavat peltolenkit satulalla ja ilman.


Vähän suruakin oli puserossa. Iki-ihana ja kunnioitettavan iän saavuttanut Sahi-pappa lähti jatkamaan matkaa sateenkaarisillalle. Kesälaitumen lämmöstä oli hyvä paikka lähteä. Kyynel tähän. Toivotamme Papalle hyvää matkaa ja esitämme osanoton Sahin lähipiirille.

Jii ja Pappa kävivät huhtikuun sadesäänlenkillä yhdessä.

Kesä

On se täällä taas. Kesä. Heppakesä.

Helteille sanotaan iloiset heipat, toivottavasti ei tavata pian. Nyt raikas +15C ja puolipilvistä, ei voisi olla parempaa, ei kuuma, ei kylmä, ei sada, ei hulluja hyönteisiä eikä nuupahtaneita heppoja tai ihmisiä.

Kuljen mukanasi

Olen jo vuosia ihaillut Nanna Salmen jouhikoruja. Nanna punoo asiakkaiden toimittamista jouhista nauhaa, jonka kultaseppä liittää valittuun koruaihioon. Arvostan taitavaa kotimaista käsityötä ja liikutun paitsi korujen kauneudesta niin niiden ainutkertaisuudesta.

Tapasin Nanna Salmen Horse Fair -messuilla ja kuulin tarinan sattumuksista, jotka johtivat kaupallisen yrityksen syntyyn. Nanna kertoi yksityiskohtaisesti korujen valmitusprosessista ja esitteli kauniin mallistonsa. Jokainen tarina kunkin korun taustalla on erilainen, kaunis, riipaisevakin.

Seuraavana messupäivänä käveltiin mieheni kanssa Nannan standin ohi ja pysähdyttiin vielä ihailemaan koruja. Siitä se miehen idea syntymäpäivälahjasta sitten muodostui. Jätin sormuskokotiedot Nannan tiedostoihin ja napsaisin tallilla jouhikimpun Jackien hännästä. Sinisenmustia vahvoja ja aavistuksen taipuisia jouhia.

Eilen se sitten saapui, odotettu korurasia. Nyt Jii kulkee mukanani aina ja kaikkialla.

WE-tutustuminen

Olipa huisan hauska kokemus tämä working equitation. Aamulla haettiin silta Vively-tallilta lainaan, ja totesimme nopsasti, että sitä ei kahteen naiseen nostellakaan. Onneksi löytyi apuvoimia molemmilta talleilta. Siinä painavaa siltaa roudatessamme, mietimme, että saammekohan yhtään hevoista sille menemään. Tiialle kuuluu iso kiitos pakunlainasta ja hauiksista.

Rakensimme porukalla radan Amin toimittaman ratapiirustuksen perusteella. Ja toimme vielä hevoset ennen varustusta kiertämään kentän kertaalleen läpi.

Kouluttajana toiminut Ami Sunna kertoi alkuun lyhyesti lajin taustoista, jonka jälkeen ratsukot esittäytyivät. Meitä oli neljä noviisia, mutta innokasta WE-tutustujaa. Ja lisäksi meillä oli maastakäsin toimivia ihania assareita, jotka auttoivat radalla tunnin aikana.

Kukin seitsemästä tehtäväpisteestä käytiin kunkin ratsukon kanssa läpi ensin ohjatusti ja sitten itsenäisesti harjoitellen. Ami edellytti tehtävien ratkaisuissa omien hoksottimien käyttöä niin ratsastajilta kuin hevosiltakin. Ilmapiiri oli rento ja innostunut ja ratsukot lähtivät ennakkoluulottomasti kokeilemaan rajojaan. Keskittyneet ilmeet sulivat hymyyn, onnistumisen hihkumisiin ja tuuletuksiin, kun tehtävät saatiin yksi toisensa jälkeen ratkaistua.

Alkuun tehtiin taskuparkkeerausta ja väistöä puomin päällä. Erityisesti peruutusharjoituksessa huomasi alun kiemurteluiden ja ähistelyiden vähenevän kerta kerralla ja hepsut alkoivat peruutella melkoisen vauhdikkaasti hoksatessaan jutun juonen. Puomin päällä sivuaskeleet olivat yllättävän vaikea tehtävä. Ryhmän Elli-friisi ja Tiia olivat tässä luonnonlahjakkuuksia, ja esittivät loppuun jo ihan suvereeneja suorituksia.

Me Jiin kanssa peruuttelemassa kulman kautta. 

Porttitehtävä sujui hämmästyttävän hyvin toiseen suuntaan ja oli kamalan vaikea toiseen suntaan. Lampaat karkasivat kerran jos toisenkin, kun portilla ährättiin.

Pressua pohdin etukäteen eniten. Ne eivät satunnaisissa kohtaamisissa ole olleet tamman suosikkeja. Mutta nyt aika rennosti tutki tilanteen ja marssi sitten muina naisina yli.

Pressun päälle laitettiin vielä pieni okseri, jonka yli mentiin ravissa. Hyppykuvan lainaan Pirjolta, joka Ceen kanssa esitti hienoja ja tasapainoisia suorituksia.

Keihästehtävässä haettiin keihäitä tynnyristä ja palautettiin toiseen. Tämä tehtiin käynnissä ja ravissa ja halutessaan laukassa. Pitihän ne kaikki kokeilla.

Tiian ja Ellin vauhdikas suoritus. 

Siltaa tietysti odotettiin kovasti, ja aika helposti jokainen sen suoritti ilman sen kummempia kommervenkkejä. Alkuun sen yli käveltiin ja seuraavassa vaiheessa pysäytettiin sillalle.

Pujottelutehtävässä tötsiä kierrettiin kahdeksikon muodossa eri askellajeissa. Haastetta sai suorittamalla tehtävän yhden käden ohjasotteella.

Kyllä oli kivaa ja lajiin oli helppo ihastua. Saatiin paitsi liikutettua hevoset, niin rasitettua mukavasti myös sitä pääpuolta. Pohdinta ja oivallus oli silminnähtävää. Kurssilla lanseerattiin muun muassa termi friisiantennit, kun nuori Elli kertoi hienosti omilla suipukkakorvillaan omaa ajatuksenjuoksuaan.

Tämä ei muuten jää tähän!

Wee & Ee

Viime päivinä on tallikavereiden kanssa kuumeisesti etsitty pressuja, mallattu erilaisia keihäitä ja haalittu tynnyreitä. Ihmetelty ratapiirustusta. Tänään haetaan silta lainaan (kiitos kaunis Vively/Petra!).


Koska WE. Working Equitation. Työratsastus. Eli pääsemme tutustumaan lajiin, joka on itseäni kiinnostanut jo pidempään ja johon nyt saatiin innostunut ryhmä kasaan ja Ami-ope avuksi. Ohjat yhteen käteen ja hoplaa härkää seivästämään, vai mitenköhän se meneekään...


WE:n kotimaaksi ehdotetaan usein Portugalia, josta alla olevan videon ratsukkokin on. Tehtävät juontavat karjanpaimennuksessa tarvittavista taidoista, sisältäen nopeita suunnanvaihtoja, peruutuksia, porttien avaamisia. Lajia kokeilleet kertovat usein hämmästyneensä, miten nopeasti erilaiset hevoset tottuvat esteisiin ja tehtäviin ja tuntuvat nauttivan harjoittelusta.  Lajin on vakuutettu soveltuvan kaikentasoisille ja -rotuisille hevosille kuin myös ratsastajille tarjoten oivan lisäharjoittelun eri ratsastuksen lajeihin. Tuskin maltan odottaa, mitä Pustan Prinsessa on tästä kaikesta mieltä.


Titta på: Pedro Torres & Oxidado

Vuosipäivä

Kohti uutta kotia 31.5.2015

Kesäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

Joulukuu

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Lihava hevonen on sairas hevonen

Otsikoin tämän kirjoituksen ensin: Rakas, sinusta on tullut pullukka. Se ei oikein vakuuttanut.

Hevosurheilun viimeviikkoinen artikkeli hevosten liikalihavuudesta on puhuttanut meidänkin tallilla. Moni oli tekstin ajatuksella lukenut ja löytyi se tallin seinältäkin kopioituna. Fakta on, että läskistymistä on tapahtunut viimeiset vuosikymmenet niin ihmisissä kuin ihmisten hoidonvarassa olevissa lemmikeissä mukaan lukien hevoset.

Yhtälö lihavuudelle on helppo: harrasteputen treenaus on usein kovin kevyttä ja ravintoa on siihen nähden yltäkylläisesti tarjolla. Tunti päivittäistä leppoisaa tätiliikuntaa ei ole eläinmaailman atleetille mitään. Treenatessa hevosen pitäisi selvästi hengästyä muistuttaa kirjoitus. Paikallaan seisottaminen on äärimmäisen epäterveellistä hevoselle, joka on luotu liikkumaan 16 tuntia vuorokaudeessa. Siinä voi joillain talleilla lyhyine tarhausaikoineen mennä liikkuminen ja seisottaminen vähän kuin väärinpäin.

Vapaa heinä on ollut viime vuodet se kova juttu talleilla, ehkäistään mahahaavaa ja suodaan hepsulle mielekästä puuhaa. Kaviokuumeesta juuri väitellyt eläinlääketieteen tohtori tyrmää artikkelissa ajatuksen jatkuvasta mupeltamisesta. Hevosen ylensyöttäminen sairastuttaa hevosen, joka  on alkujaan kehittynyt laihan ravinnon käyttäjäksi. Hevosten lihavoituessa ja liikunnan vähetessä kaviokuumeet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Kyseessä on viheliäinen, ihmisen voimakkaasti myötävaikuttama elintasosairaus.

Kaviokuume on useamman sairauden seuraus, jossa kavioiden lamellit heikkenevät solujen apoptoosin myötä ja koko kannatinmekanismi voi pettää. Lamellien epiteelisolujen apoptoosin käynnistää verenkierrossa oleva liika insuliini. Verensokerin ollessa koholla insuliinia tuotetaan liikaa ja tämä laukaisee kavioiden ongelmat, mekanismi on edelleen tuntematon. Kliinisinä oireina tunistetaan kavion lämpö ja kaviopulssi, hevonen ei liiku mielellään eikä anna nostaa kavioitaan. Kaviokuumeprosessi on äärimmäisen kivulias ja toisin kuin usein luullaan iskee kaikkiin kavioihin, vaikka näkyykin ensisijaisesti etukavioissa, niiden kannatellessa enimmän hevosen painosta. Ja pahinta tässä tilassa on, että paljoa ei ole tehtävissä. Lievitetään kipua, seisotetaan viikko tolkulla, erikoiskengitetään ja toivtaan parasta. Paluuta täysin terveeksi ja ylensyöväksi ei enää ole, kaviosta ei tule enää entisensä, vaan arpikudosta muodostuu vääjäämättä. 

Ongelmana eläinlääkäri pitää lihavuuden tunnistamista nykypäivänä. "Miten estää lihominen, jos sitä ei edes tunnisteta?" Yhdeksi keinoksi mainitaan säännölliset ell-vuositarkastukset ja erilaisten kuntoluokitusten käyttö. Lopuksi määrätään hevoset laihdutuskuurille, Heti.

Niin se on meidänkin tallilla laidunkausi auki ja hepsut siirtyvät ympärivuorokautiseen laiduneloon. Alkukesän ruoho on kovin ravinteikasta ja ahneen Madamen pakki on pyöristynyt entistä pallomaisemmaksi. Niinpä tein päätöksen siirtää Jii jatkossakin yöksi hiekalle. Hiekkatarhassa on onneksi muitakin paksumahoja seurana ja olkea verkoissa. Päiväksi pääsee sitten laitumelle. Muutenhan sillä ei olekaan kuin kivennäistä tarjolla. Hiekkatarhailua sitten lisätään tai vähennetään pakin koon ja ruohon väkevyyden mukaan kesän kuluessa.