Pakkanen ja reipas tuuli. Ehdin nippanappa valoisalla tallille (muuttolaatikot saapuivat tänään, käyn vain ihan pikaisesti ensin tallilla huikkaan miehelle, joka ei usko hetkeäkään). Käärin hepan ja itseni huopiin ja lähdemme kahlaamaan puuterilumeen. Pitkä ja rauhallinen kävelylenkki syvässä lumessa. Mikä nautinto.
Tai sitten ei. Jii on vauhdista eri mieltä, ravailee ja jos sallin, niin kirmaa laukalle. Yritän ohjata syvemmälle lumeen, se tarkoittaa hevosen mielestä ehdottomasti laukkaa. Yritän selittää lämmittelystä ja siitä ettei ratsiloimet pysy kyydissä, jos mennään kovaa. Ei auta, melkein pomppii paikoillaan. Kahlaamme pienessä ravissa pitkin pellonreunaa. Välillä ottaa kimmokkeen metsästä ja loikkaa laukalle. Korjailen loimia, minkä ehdin ja hihittelen. Anna lopulta laukata pitkät siivut, keskityn pitämään viltit matkassa mukana ja vauhdin lapasessa.
Tallille palaa tyytyväinen ja pirteä ratsu sekä hieman hikinen ratsastaja. Ehkä joku toinen päivä se seesteinen lumikävely...
Joku oli käynyt puremassa Jiin uudesta ulkoloimesta palasen. Kuka se oli?! jyrisen ja yritän puristaa tunnustusta laumasta. Ei auta, heiluttelevat korviaan ja esittävät tietämätöntä. Käyn hakemassa Pirjon kaapista roudarinteipistä palan ja paikkaan loimen. Nyt meidän loimi näyttää samalta kuin muiden.
Ihana lumilenkki teillä oli. Jii on ollut oikea lumikuningatar =) ja pirteä kuin peipponen. Ihanaa kuulla, että virtaa löytyy vieläkin.
VastaaPoistaJoku tammoista on ollut varmaan kade sinun prinsessan loimesta ja hänen ihanasta omasta talviturkistaan.