Vaippoja

Ostin hevoseni melkoisena ummikkona sen suhteen kuinka erilaisia vammoja hoidetaan kotiokonstein. Ratsikoulussa max 4h tarhauksella ja maneesiuraa kiertämällä, hevoilla ei juuri osumia ollut. Mitä nyt jalat välillä turvoksissa kuin tukit kaikesta seisomisesta, ja lyhyillä lämmittelyillä alkutunnista tahdittava ratsu. Ja pahantuulinen kuin mikä, selkä lie kipeä vai muuten vain v**ttuuntunut eloonsa.

Kun vaihdettiin maisemaa, pääsi laumaan ja iloittelemaan ulos kaiket päivät, niin pää selkesi ja hevoista tuli vallan tyytyväinen otus. Mutta johan alkoi osumaakin löytymään. Purukaluston jälkiä persuuksissa ja nyt hokkiaikaan polkemia ympäri koipia. Lääkekaappia olen täydennellyt tilanteiden ja suositusten mukaan. Ja opiskeltu sitä mukaan taitoja.

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan vaippojen hyödyntämistä jalkahauteen teossa. Jiin tallikamulla epäiltiin kaviopaisetta, joten ensiavuksi irrotettiin kenkä ja tehtii betadinehaude. Aika näpsäkkä paketti tuli kahdesta vastasyntyneen vaipasta, puolesta pullosta betadinea, yhdestä liimapintelistä ja kasasta jesaria. Mielenkiintoista, aina oppii uutta.

Me on käyty kävelemässä pitkin peltoa, kun muualla tuntuu luistinradalta. Eilen tarvoin hikipäässä mukana maastakäsin, josta viisastuneena tänään tehtiin 1,5h lenkki selästä käsin. Pyörö on pysynyt suht hyvänä, joten siellä sitten päässyt vähän juoksemaan vapaana. Ravikin olisi riittänyt, mutta näytti myös pukkilaukkapätkiä. Höpsö Rouva.

Tuntti Aisku eli lumituisku ja asenne

Huhuu kuuluu muuttolaatikoiden alta. Muutettu on pakkasen paukkuessa ja lumen pöllytessä. Uusi koti on ihan meidän koti. Ja tallille ajaa vartin. Hirsirakenteisesta autotallista sain vallattua itselleni valkoiseksi maalatun, ikkunallisen sopen, jonne saan järkättyä eläinmaailman romppeet. Välillä olen käynyt lepäämässä tallilla. Kantamisesta jumahtanutta alaselkää on hoidettu ratsastaen.

Sunnuntain maneesivalkkuun taivallettiin lumipyryn läpi. Cee lepuuttaa jalkaansa, mutta onneksi sain matkaseuraksi Handen ja Caritan. Pikkasen kylmäsi, kun lumiaurojen ääni kuului jo kaukaa, kun lähestyttiin lyhyttä maantieosuutta. Otettiin parin sadan metrin pätkä reippaasti ravissa lumen pöllytessä, eikä onneksi kohdattu koko reissulla kuin kaksi pikkuautoa, josita kumpikaan tosin ei hidastanut hevosten kohdalla lainkaan (wtf?!).





Manasin, kun unohdin huomioliivin kotiin. Puin sitten Jiille värikkäimmän loimen, jonka löysin.

Hevosihmiset ovat vallan säänkestäviä. Sunnuntaina kun pöpperökelissä saavuin aamusta tallille, niin siellä oli jo täysi talvirieha. Nymanin Make veti osalle ratsukoista ohjasajotunteja ja osalle valjakkoajontyyppistä treeniä. Kouluratsastusta kärryillä, mikä oli taas ihan uutta meikäläiselle. Noi tallin taitavat suokit Juipe ja Uuno nyt osaa mitä vain. Ja kun maneesista palailimme, niin seurailimme Mariannen ja Zeelan vauhdikasta pulkkailua.

Kuva Pekka Immonen.

Kuva Pekka Immonen.

Muuttolaatikoiden keskeltä hikiurheilemaan

Pakkaa, kanna, nosta, järjestele, vie roskia, pakkaa lisää. Väliin pakko karata tallille. Perjantaina kahlailtiin puolitoistatuntia arabipapan Sahin kanssa. Eilen sama homma keskenämme. Kyllä toi talvimaasto on niin mun juttu, ihan itkettävän hienoa. Harmi, että näpit jäätyy ja omenapuhelin kuolee pakkasessa, joten ette saa kuvamateriaalia.

Ja tänään suunnattiin Tainan valkkuun maneesiin. Rentoutta haettiin, ympyrällä työstettiin. Jii oli reipas, vatsalihaksilla yritettiin jarrailla. Pyrstöä penkkiin, kylkikaaret alas, hengittääkin piti. Jalat rennoksi, kanna kantapäät. Ajoittain hienoja pätkiä, ajoittain kaahotusta. Olisin hymyillyt koko ajan ellei olisi pitänyt keskittyä niin kovin. Kamut P&C huhki omalla ympyrällään. Tunnin jälkeen Jii höyrysi ja hikinen heppa kiedottiin loimiin kotimatkalle. On se niin hieno ja monipuolinen harrastekaveri, ihan mun putte.

Tallilta ekaa kertaa uuteen kotiin.

Käytiin kävelyllä

Pakkanen ja reipas tuuli. Ehdin nippanappa valoisalla tallille (muuttolaatikot saapuivat tänään, käyn vain ihan pikaisesti ensin tallilla huikkaan miehelle, joka ei usko hetkeäkään). Käärin hepan ja itseni huopiin ja lähdemme kahlaamaan puuterilumeen. Pitkä ja rauhallinen kävelylenkki syvässä lumessa. Mikä nautinto.

Tai sitten ei. Jii on vauhdista eri mieltä, ravailee ja jos sallin, niin kirmaa laukalle. Yritän ohjata syvemmälle lumeen, se tarkoittaa hevosen mielestä ehdottomasti laukkaa. Yritän selittää lämmittelystä ja siitä ettei ratsiloimet pysy kyydissä, jos mennään kovaa. Ei auta, melkein pomppii paikoillaan. Kahlaamme pienessä ravissa pitkin pellonreunaa. Välillä ottaa kimmokkeen metsästä ja loikkaa laukalle. Korjailen loimia, minkä ehdin ja hihittelen. Anna lopulta laukata pitkät siivut, keskityn pitämään viltit matkassa mukana ja vauhdin lapasessa.

Tallille palaa tyytyväinen ja pirteä ratsu sekä hieman hikinen ratsastaja. Ehkä joku toinen päivä se seesteinen lumikävely...

Joku oli käynyt puremassa Jiin uudesta ulkoloimesta palasen. Kuka se oli?! jyrisen ja yritän puristaa tunnustusta laumasta. Ei auta, heiluttelevat korviaan ja esittävät tietämätöntä. Käyn hakemassa Pirjon kaapista roudarinteipistä palan ja paikkaan loimen. Nyt meidän loimi näyttää samalta kuin muiden.

BB (Bitless Bridle)

Kuolaimettomat suitset koeajossa.

BB on suitsimalli, jossa pitkät leukahihnat menevät ristiin leuan alta. Ohjasote luo painetta pään sivuille poskiin sekä niskan, ja paineen sanotaan olevan pehmeä ja jakaantuvat tasaisesti. Jackie ei ainakaan vastustellut otetta millään muotoa eikä muutenkaan näyttänyt epätyytyväiseltä ratsastettaessa.

Synteettinen Beta-materiaali tuntui pehmeältä eikä muuttanut muotoaan kovassakaan pakkasessa. Istui hyvin, säädöt helppoja. Hevoi ja ratsastajansa tottuivat nopeasti. Jarrut löytyivät helposti. Näpsäkkä väritys.

Miksi ilman kuolaimia? Miksi ei? Kokeilemisenhalua herkkäsuisen hepsun kanssa. Vaihtelua metalliin suussa. Halua nähdä, toimiiko se paremmin tai edes eri tavalla. Jii naksutteli ratsastuskouluaikoinaan paljon kuolainta, nykyään aniharvoin. Toisaalta siltä enää harvemmin pyydetään mitään kamalan vaativaa. Haluan kokeilla, onko tuntuma helpompi pitää tasaisena ilman kuolainta. En ehkä vielä pukisi noita yksintehdyille pidemmille maastolenkeille, mutta kenttähöntsäilyssä ja lähimaastossa ihan turvallisin mielin.

Talvitarhat

Yleensä löydän hevoseni tarhan ruokinta-automaateilta. Paitsi, jos on vaikka valkkuaamu. Tallikaverit lohduttivat, että ootapas, kun on lunta enemmän ja lähdet sitten tarpomaan hepsua perimmäisestä laitumen nurkasta :) Siellä se odotteli korvat tötteröllä, että kiva, kun tulit, onks herkkuja kans.

 

Pirjon Cee sen sijaan seistä törötti heinäkatoksessa ja nyökytteli, kun kävelin niiden ohi ja huikkasin huomenet. Hetken päästä tuli Pirjo hakemaan hevostaan ja silloin Cee hokasi, että hitsit, muuthan on tuolla laitsalla ja mennä laukkoi matkoihinsa. On ne tarkkoja tyttöjä.

 



Maneesin valloitus

No olihan se nyt aika makee. Naapuritallin maneesi. Vaikka ihan perusmaneesi ja vanhakin. Mutta näpit lämpeni. Ja pohja oli hyvä. Löytyi pakkasen huurtamat peilit. Kahvion ikkunassa tiirailevat pikkutytöt. Maneesille on matkaa 1,5km matka, josta vain 200m autotienvartta. Lämmittelyt ja jäähdyttelyt hoituu sujuvasti matkalla.

Jiikin muisti. Maneesi oli ihan tuttujuttu. Jännempää oli pihalla, tullessa ja mennessä. Maneesissa tutki kaikkea ja kahvilan pikkutyttöjä tiiraili lasin läpi pitkään. Muuten ois vain ravannut tai laukannut, virtaa oli. Kotiin kuitenkin kipitti varuiksi kovaa vauhtia. Maneesi ihan jees, mutta hemma bäst.

Seurana retkellä meillä oli turvaponi eli Hukku-issikka open kanssa, ja tietty mein koulukaverit Celin ja Pirjo.  Hukku antoi turvaa sillanylityksessä, maantiellä ja maneesinpihalla. Muuten se tepasteli maneesin keskellä, kun Taina opetti meitä. Tehtiin ihan vain tutustumiskäynti, vähän raviympyröitä ja muutama laukannosto. Ensi kerralla sitten tositoimissa.

Kohmeisten sormien kiitos, että meillä on maneesikäyttömahdollisuus.

To Blanket or Not to Blanket

Kävin lukaisemassa Kian blogin linkittämänä eläinlääkäri Luke Bassin mietteitä loimittamisesta.

"First, it’s useful to know that horses have an innate ability to withstand cold and wind, with the important caveat that they need shelter or a windbreak, as well as proper cold-season feed and nutrition."

"A horse generates body heat through digestive activity. To help your horse live comfortably in cold weather, make sure calories are adequate. Most important, provide sufficient forage (typically in the form of hay). As the horse digests forage, gut activity warms the body. This function, along with the natural insulating abilities of the winter coat, allows your horse to live comfortably in an environment that is not excessively cold, assuming shelter is available."

Jos ajattelin, että keskustelu koirien vaatettamisesta on kiivasta, niin kyllä se käy aika kuumana myös hevoipuolella. Totuuden nimissä, on Jiilläkin kaulakappaleellinen toppa päällä, mutta ihan perus, 200g toppis. Tarhassa hyvät tuulensuojat ja laadukasta heinää koko ajan saatavilla. Siitä juomisesta vähän stressaan, lämmintä vettä yritän tarjoilla joka välissä. Hyvin se pärjää, minä se vähän hytisen.

Raikasta

Loppiaisena elohopea vilkutteli -22C ja aurinko paistoi. Ei kun kerrospukeutumaan kera merinovillaisten kalsareiden ja lumilautarukkasten. Jii sai ensimmäiseksi kerrokseksi paksuukin paksumman enkkuviltin, lampaankarvasatulan ja päällimmäiseksi fleece-huovan, johon minä sain käärittyä jalat.

Päiville kiitos kuvista!

Sitten sinne pellon aurinkoiselle puolelle. Oli niin tavattoman kaunista. Ja raikasta. Vajaa tunti käveltiin ja talliin palattiin turpakarvat ja ripset huurteessa.

Hevoin juomiseen olen kiinnittänyt erityistä huomiota. Syövät lämpimikseen niin paljon korsirehua tarhassa, ja jos kylmän veden juominen ei innosta, niin ummetusähky (onpa muuten ilkeä jo sananakin) ei ole ihan tavatonta. Nyt hörpittiin lämmintä ripsauksella melassilla maustettua vettä ennen ja jälkeen lenkin.

Tarhaavat normisti, paksummat takit vain päällä. Ja vähän tiiviimmässä ryhmässä tuntuvat viihtyvän heinäkatoksella.

Håp vuoteen 2016

Me hypättiin uusimpaan vuoteen maastoillen pakkasenpuremassa.  Viime vuoden viimeinen lenkki tehtiin kaveriseurassa pellonreunoja lompsotellen. Siitä pääsivätkin suoraan sisään raketteja turvaan. Seuraavana päivänä yksinmaastoillessa oli ehkä pientä vireenkasvua havaittavissa. Ratsastusloimi vain lepatti viittana, kun puhkuttiin pahimmat höyryt ulos. Treeniksen ja kenttien pohjat on saatu ahkeralla harauksella (mikä piru se oikea termi on) pidettyä yllättävän hyvänä. Pellonreunat tarjoavat vaihtelua ja aavistuksen epätasaisella alustalla liikkuminen hevoselle hyvää työtä.

Toppaloimet on puettu tarhaan ja ratsastusloimet lenkeille. Vain omat toppahousut puuttuvat, tiedänpähän käyttökohteen joulupukin tuomalle lahjakortille Horse&Rider -liikkeseen...

Reipasta ja raikasta uusinta vuotta kaikille.