Lihava hevonen on sairas hevonen

Otsikoin tämän kirjoituksen ensin: Rakas, sinusta on tullut pullukka. Se ei oikein vakuuttanut.

Hevosurheilun viimeviikkoinen artikkeli hevosten liikalihavuudesta on puhuttanut meidänkin tallilla. Moni oli tekstin ajatuksella lukenut ja löytyi se tallin seinältäkin kopioituna. Fakta on, että läskistymistä on tapahtunut viimeiset vuosikymmenet niin ihmisissä kuin ihmisten hoidonvarassa olevissa lemmikeissä mukaan lukien hevoset.

Yhtälö lihavuudelle on helppo: harrasteputen treenaus on usein kovin kevyttä ja ravintoa on siihen nähden yltäkylläisesti tarjolla. Tunti päivittäistä leppoisaa tätiliikuntaa ei ole eläinmaailman atleetille mitään. Treenatessa hevosen pitäisi selvästi hengästyä muistuttaa kirjoitus. Paikallaan seisottaminen on äärimmäisen epäterveellistä hevoselle, joka on luotu liikkumaan 16 tuntia vuorokaudeessa. Siinä voi joillain talleilla lyhyine tarhausaikoineen mennä liikkuminen ja seisottaminen vähän kuin väärinpäin.

Vapaa heinä on ollut viime vuodet se kova juttu talleilla, ehkäistään mahahaavaa ja suodaan hepsulle mielekästä puuhaa. Kaviokuumeesta juuri väitellyt eläinlääketieteen tohtori tyrmää artikkelissa ajatuksen jatkuvasta mupeltamisesta. Hevosen ylensyöttäminen sairastuttaa hevosen, joka  on alkujaan kehittynyt laihan ravinnon käyttäjäksi. Hevosten lihavoituessa ja liikunnan vähetessä kaviokuumeet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Kyseessä on viheliäinen, ihmisen voimakkaasti myötävaikuttama elintasosairaus.

Kaviokuume on useamman sairauden seuraus, jossa kavioiden lamellit heikkenevät solujen apoptoosin myötä ja koko kannatinmekanismi voi pettää. Lamellien epiteelisolujen apoptoosin käynnistää verenkierrossa oleva liika insuliini. Verensokerin ollessa koholla insuliinia tuotetaan liikaa ja tämä laukaisee kavioiden ongelmat, mekanismi on edelleen tuntematon. Kliinisinä oireina tunistetaan kavion lämpö ja kaviopulssi, hevonen ei liiku mielellään eikä anna nostaa kavioitaan. Kaviokuumeprosessi on äärimmäisen kivulias ja toisin kuin usein luullaan iskee kaikkiin kavioihin, vaikka näkyykin ensisijaisesti etukavioissa, niiden kannatellessa enimmän hevosen painosta. Ja pahinta tässä tilassa on, että paljoa ei ole tehtävissä. Lievitetään kipua, seisotetaan viikko tolkulla, erikoiskengitetään ja toivtaan parasta. Paluuta täysin terveeksi ja ylensyöväksi ei enää ole, kaviosta ei tule enää entisensä, vaan arpikudosta muodostuu vääjäämättä. 

Ongelmana eläinlääkäri pitää lihavuuden tunnistamista nykypäivänä. "Miten estää lihominen, jos sitä ei edes tunnisteta?" Yhdeksi keinoksi mainitaan säännölliset ell-vuositarkastukset ja erilaisten kuntoluokitusten käyttö. Lopuksi määrätään hevoset laihdutuskuurille, Heti.

Niin se on meidänkin tallilla laidunkausi auki ja hepsut siirtyvät ympärivuorokautiseen laiduneloon. Alkukesän ruoho on kovin ravinteikasta ja ahneen Madamen pakki on pyöristynyt entistä pallomaisemmaksi. Niinpä tein päätöksen siirtää Jii jatkossakin yöksi hiekalle. Hiekkatarhassa on onneksi muitakin paksumahoja seurana ja olkea verkoissa. Päiväksi pääsee sitten laitumelle. Muutenhan sillä ei olekaan kuin kivennäistä tarjolla. Hiekkatarhailua sitten lisätään tai vähennetään pakin koon ja ruohon väkevyyden mukaan kesän kuluessa.