Mutta hevosia en pelkää. Enkä ratsastamista. En yhtään, vaikka välillä varmaan olisi ihan syytä. Pikkuisena heppatyttönä kiipesin ison suomenhevosruunan Reipaksen selkään laitumella (nyin sen otsatukasta kiven viereen). Ja kun alkoi väsyttämään, käännyin selässä väärinpäin ja otin lautasilla torkut. Äitini taisi kerran nähdä ja sain kotona huutia.
Kerran kaaduin samaisella Reippaalla, mutta muuten se piti pikkutytön leveässä selässään aina ja kaikkialla. Ai, ja ryöstihän se kerran talliin syömään ja jäin itse ovenkamaraan kiinni. Ei sattunut. Ja astuihan se isovarpaan kynteni irti. Sattui, muttei haitannut. Paitsi veriset tallitossut piti piilottaa ja olla nilkuttamatta äidin nähden :D
Jiiltä olen tippunut pari kertaa. Ensin satula kääntyi laukassa kyljelle (tallikaverit nauraa nyt vain makeasti) ja toisella se teki täysstopin laukasta maastossa, kun metsässä oli sen mielestä JOTAIN. En ehtinyt edes ajattelemaan kissaa, kun makasin loskakasassa. Ainoa ajtaus oli pitää ohjat, kun kerran siellä metsänreunassa oltiin. Tämä ilmalento vakuutti minulle lopullisesti, etten valitettavasti omaakaan yliluonnollisia kykyjä pysyä selässä.
Muuten jännissä tilanteissa huomaan vain ajattelevani, että jaajaa, ettei nyt vaan kävis mitään. Jiin kiitolaukatessa kuolain kiinnipurtuna sänkkärillä kotiakohden mietin, että jumiinhan se tästä raukka menee, mutta kiva sillä tuntuu olevan. Sitten sata ärräpäätä ja hitaasti kääntämään kopukkaa ympyrälle. Nuorimies Eddie ratsastuskoululta vei meikäläistä pari kertaa ihan huolella hypätessä kuumuessaan. Huutelin siinä sitten opettajaa sivummalle, kun en ihan tiennyt liikeradoistamme esteen jälkeen. Niin, ja olihan meillä ikimuistoinen maastolenkki kivikossa, jossa mieti, että ehkä on parempi, ettei kärjessä kulkenut opettajamme juurikaan sattunut katsomaan. Eddielle terkut, on se vaan niin ihqu.
Innoittajana tähän ajatuksenjuoksuun Katjan uusin blogiteksti, löytyy tuolta sivusta.
Omalta tallilta terveisiä, eilinen valmennus meni yllättävän reippain merkein, ehkä alkuverkan takasuoran pituinen pieru helpotti rouvan oloa ja meno oli mukavan letkeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti