Teoreetikko

Viikko on mennyt köpötellessä pitkin maita ja mantuja, hevosta vetreytellessä. Muutaman kerran selästä, pääosin maastakäsin. Onneksi tallilta melkein aina joku on lähdössä mukaan. Yksi alkuilta kului sänkkärillä kävellessä ja pitäessä seuraa siellä treeniä tekevälle. Eilen käveltiin kolmen hevosen kanssa maastakäsin pimenevässä illassa, ja törmättiin hämärässä kolmeen hirveen, aika vaikuttavia otuksia. Jii nosti pään taivaisiin ja sieraimet lautasenkokoisiksi, kun tutki tulokkaita. Olin pelkällä riimulla ja lyhyellä narulla liikkeellä, mutta otukset rymysivät syvemmälle metsään ja me jatkoimme rauhassa matkaa. Pientä vertymistä viikonlopun ryysäyksen jälkeisestä kokovartalojumista olen huomaavinani ja aamutallilta kantautui samankaltaista viestiä, jatkamme elpymistä...

Muuten vain rapsuteltu ja seurusteltu, syöty herkkuja ja pelätty salaa tulevaa ell-käyntiä. Onneksi Jii ei stressaa mistään mitään, osaa elää hetkessä. Mamma huolehtii.

Luennoillekin on tullut ilmoittauduttua. Lauantaina hytistään Dumin maneesissa SHKL/ULHOn järkkäämässä Vepsän Karim hevosenkäsittelykurssilla, ja joulukuussa SRL:n järkkäämänä hevosen hyvinvointia ala Kaimio, Tallberg, Rautioaho ja Kilpeläinen.

Ihanaa alkavaa syksyistä viikonloppua. Meillä ohjelmassa paitsi teoriaa, niin käyntimaastot jatkuvat, valkuissa katsotaan saanko plan B:n onnistumaan, koirien kanssa vaellusta ja ehkä vuoden ekat glögit... Pitäkää huolta toisistanne.

Pilates

Tutustumisviikonloppu ratsastuspilatekseen oli hyvin hyvin silmiä avaavaa. Aira Toivolaa (www.ratsastuspilates.fi) on paljon kehuttu, eika suotta. Teoriatunnille ja jumpalle änkesi salin täydeltä väkeä, opiskeltiin teoriaa, tuijoteltiin omia ja toistemme rankoja, työstettiin ylempiä ja alempia vatsalihaksia, pohdittiin lantion asentoa ja sen vaikutusta istuinluohin, hengiteltiin kylkikaaria eteen ja alas.

Eilen sitten testattiin asioita ratsain. Hetken harkitsin lainahevosta Jiin jumittaessa, mutta päädyin tunnille sillä ja sovittiin, että tehdään mitä pystytään. Aira käyttää korvanappeja, jotka tekivät osaltaan opetuksesta hyvin miellyttävää. Pään kääntely open puoleen jäi pois. Haettiin oikeaa asentoa, lantiota rintarangan alle, rintakehää eteen alas, lonkkia auki. Vatsalihakset vain soi, kun punnersimme asentoa vanhasta uuteen. Välillä piti palata vanhaan asentoon ja katsoa kuinka se vaikutti hevosen liikkeeseen, ja sieltä taas uuteen asentoon, mikä vapautti hevosen kulkemaan paremmin, kun vastoin liikettä nytkyttely loppui. Kevyt ravi on aina ollut heikkouteni ja nyt sain siihen hyviä vinkkejä, jotta kevennykseni terävyys pehmenisi. Harjoitusravissa ruoskittiin viimeisetkin voimat vatsalihaksista. Huu, paljon asiaa ja paljon pohdittavaa. Ensimmäinen kerta saanee jatkoa, sen verran suksee tuo muistakin tuntui olleen...

Vauhdilla jumiin

Syksyisinä kirpeän aurinkoisina päivinä ei voi kuin ratsastella sänkipelloilla.
Lauantaina tehtiin pitkä maasto, johon kuului paljon laukkaa pellolla. Seurana meillä oli alkumatkasta Kati ja Juippis kärryjen kanssa.

Lenkin "kruunasi" se vika laukka kotiinpäin, ja sitten läks. Rouva muisteli nuoruuttaan, puri kuolaimen kiinni ja sitten mentiin. Kuskilla lensi kypärä vauhdissa takaraivolle ja ois naurattanut, jollei olisi pitänyt kuumeisesti keksiä kikkakuutonen, jolla kopukan saa ruotuun. Mitkään ohjapidätteet eivät auttaneet, joten aikamme rymisteltyämme lähdin hitaasti kääntämään laakealle ympyrälle, onneksi pellolla oli hyvin tilaa kaarrattaa. Siinä viimein tuli tolkkuihinsa. Hevoi läähätteli tyytyväisenä sprinttiinsä ja joutui vielä kertaalleen laukalle toiseen suuntaa, ettei jäänyt tämä kaahotus viimeiseksi. Kävelytin pitkät tovit, kylmäilin jalkoja ja laitoin iltatarhaan poikkeuksellisesti palttoon päälle.

Ei auttanut. Su-aamusta tallilta viestiä, että kovasti oli heppa jumissa aamulla. Syvä huokaisu, ei olla me nuoria enää. Huolissani kiirehdin tallilla, mutta laitumella laidunsi tyytyväisenoloinen heppa, joka toki oli juntturassa, mutta joka lähti mielellään kävelemään. Pari tuntia kävelyä ja askellus oli jo kohtuullista. Seuraillaan tilannetta ja yritetään jättää revittelyt vähemmälle.

Neli

Eilen nelistettiin. Eli kiitolaukattiin. Eli mentiin kovaa ja kovempaa. Viimeksi joskus nuorena. Oli huimaa ja hauskaa. Jii oli ihan liekeissä.

Sitä ei voi tehdä kentällä, eikä maneesissa. Mutta hyvissä maastoissa voi. Pääosin sielläkin on laukattu aika kontrolloidusti, reittien kunnon ja kanssaseuran mukaan. Eilen alla oli toista tuntia maastoilua upeassa syysssäässä, tarvottu sänkkäriä, kiipeilty mäkiä ja menty kaikkia askellajit läpi. Olim lämmin ja hyvä mieli. Lopuksi kotiinpäin avautui juuri lanattu hyväkuntoinen ja maailman pisin laukkaksuora. Annoin Jiin valita tahdin: reipas laukka. Saako mennä kovempaa? Anna palaa vain! Niin vaihtui tahti nelitahtiseksi ja mentiin aika pirun lujaa. Ei voinut kuin hihkua ja rouva paineli minkä kintuistaan pääsi. Jossain vaiheessa aloin miettiä saankohan tämän alas, mutta hyvin reagoi istunnan syvenemiseen, puolipidätteisiin ja rauhoittaviin ääniin. Laukka lyheni, muuttui komitahtiseksi normimenoksi. Rentoa ravia toinen  mokoma ja pitkät loppukäynnit tein maastakäsin. Kylmäyksessä vesarissa nuokkui tyytyväisen oloinen hepoi ja naantalinaurinkona loistanut tätiratsastajansa.

Vauhdikasta viikkoa teillekin. Loppuviikoksi rauhoitutaan ja keskitytään hengittämään ja venymään, istumaan syvempään. Ratsastuspilatesviikonloppu edessä.

Marja-Karhu

Eläinten viikko.

Ihana olla reissusta kotoa.  Leealle iso kiitos liikutusavusta. Yli puolet viikonlopusta meni töissä, mutta ehdin sentään tallille ja eiliseen valkkuun.

Jii oli hyväntuulinen ja pörröinen, kuten aina. Työstettiin istunnalla vaikuttamista vauhtiin, käynnissä ja ravissa toimi ajoittain älykivasti. Laukassakin sain jo aavistuksen hommasta. Kulku edelleenkin osittain tahtirikkoista ravissa, selvitellää asiaa. Ja polkema takajalassa, jätin cothivetin suosiolla pakkaamatta lääkekaappiin.

Illalla tapasimme tallissa vielä vierailevan tähden: Marja-Karhun.

Alkuun Jii nuuhki Raisan sylissä pötkötellyttä marsua hartaasti. Kunnes marsu liikahti ja silloin pomppasi rouva varuiksi puolimetriä taaksepäin, hitto, se elää!! Sen jälkeen suostui varovasti nuuhkimaan vain reilulla turvavälillä.

Neljänneksi paras

Minäkään en halua olla hevoseni päivän kohokohta. Hevosen kokonaisvaltainen tasapaino luennoilta on tihkunut muistiinpanoja, jotka Jii varmasti allekirjoittaa jämäkällä kavionlaadullaan. Viisaammat sanovat, että kolme tärkeintä hepan elämässä ovat

RUOKA, tiätty. Karkeaa rehua, paalikuivaa, säilöä, tuoretta, tännetänne. Kaurat ja pellavat. Porkkanaa, ihanaa. Varrasleipää. Granny smith omenaa. Taivaallista hirnuu Jii ja hörppää väliin melassivettä.

KAVERIT, joiden kanssa hengata, juosta, syödä ja rapsuttaa. Piehtaroida vuoronperään. Huiskuttaa hännällä kärpäset nenästä. Olla ja ihmetellä. Nukkua, että jaksaa taas syödä. Irvistellä Uunolle viereiseen karsinaan. Tänään kun hain tamman tarhasta se ei poikkeuksellisesti ollutkaan heinäkatoksessa, vaan katsoi varsatelkkaria. Rane-varsa tarhaa vieressä ja välillä nuo jäävät katsomaan varsatelsua.

LIIKKUMINEN. Laidunkaudella, kuumaan aikaan, nuo pitivät bileitä öisin. Päivisinkin maleksivat ruohotupsulta toiselle. Tarhassa hiihtelevät yhdessä ja erikseen, heinäkatokselta toiseen. Koukkivat vihreää aidan alta. Seurailevat treenaavia ravureita tai poikien hullunmyllyä naapuritarhassa. Ratsastajan kanssa Jackie tekee sileällä kiltisti pyydetyt. Yleensä kyl maastoillaan. Kaverin kanssa lompsii perässä ja yrittää napsia välipaloja. Laukkaa kovaa. Seuraa tarkasti, mitä ympärillä tapahtuu. Pysähtyy ihmettelemään, sitten taas mennään.

Kumman valitset?

Hevosen voi opettaa pelon tai ilon kautta asioihin. 

Kian tuoreimmasta blogikirjoituksesta esiin nousema lause palautti Jiin tallinvaihdon yhteydessä tehdyn lastauksen vahvasti mieleeni. Olen äärimmäisen kiitollinen, että meillä oli apuna osaavat lastaajat, jotka tekivät asiat oikein. Ei liinoja, ei pakottamista, vain vähän enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä, hevosenlukutaitoa, kunnioitusta, taitoa tehdä oikein. Itse traikkuun kävellyt hevonen ja huojentunut omistajansa.