Selfieiden äärellä

Maggie Simpson

Elimme vuosikausia mieheni kanssa kahdestaan. Teimme valtavasti töitä, harrastelimme ja matkustelimme. Kun perheeseen tuli ensimmäinen koira, mies ei varmaan puoleen vuoteen muistanut sitä kaupassa käydessään eli koiran ruoat unohtuivat takuuvarmasti, jollei erikseen muistuttanut. Aika teki tehtävänsä, ja sittemmin koirat muistetaan hyvin niin ruoka- kuin luuhyllyillä ja ne saavat omat tuliaisensa matkoilta.

Nyt kun Jackie Brown liittyi vahvuuteen, kävi taas samoin. Vähän kuin Homer Simpsonilla, joka unohtaa aina nuorimman lapsensa Maggien.

Nyt on ollut hauskaa huomata heräilyä perheenlisäyksen suhteen. Kaupasta tarttuu miehen matkaan jo vähän helpommin omppuja ja porkkanoita. Ja erityisesti kotikeittiössä leivänkannikat osataan jo säästää ja laittaa kuivumaan. Kehityskelpoinen otus.

Tallikaverit on kultaa

Änkeät viime metreillä mukaan raspattavien jonoon. Ja jumahdat kokouksen kautta liikennekaaokseen. Puhelimen akku loppuu. Verensokerit alhaalla. Kiroilet ikkunat huuruun.

Ja kun vihdoin pääset liikkeelle, saat puhelimen eloon, niin siellä odottaa viesti tallikamulta, että Juti mahdutti Jiin vielä mukaan, homma hoidettu, heppa käyttäytyi moitteetta, vaihtorahat löytyy sieltä, ja seuraava kerta sitten hoituu muiden mukana syksyllä. Itku meinasi ilosta päästä. Hyvä raspaaja on kiva, mutta ei onnistuisi sekään ilman maailman parhaita tallikamuja.  Kiitos Juipenkati!

Eläkeläisrouvia ja pienenpieniä keijukaisia

Liukasta on vähän kaikkialla. Parhaiten tuntuu toimivan pellonreunat, joten siellä lompsittiin lauantain pitkä lenkki. Eilen suunnattiin turvamiehen kanssa maneesiin, onneksi se pätkä autoteineen oli yllättävän hyvä ja pitävä. Maneesissa otettiin kaikki irti ja ravattiin ja laukattiin viikon ensimmäiset ne askellajit. Eka laukkapätkä höystettiin pukkihyppelyllä, hassu rouva.

Ope oli tallihommissa, joten omatoimitreeninä peruutuksia, kolmikaarista uraa, väistöjä. Peilit olivat sulat, ja opettelin käyttämään niitä. Huomasin heti saman kuin mistä valkut toistuvasti mainitsevat, en millään ilmeellä meinaa saada pohjetta riittävän taakse, lonkat kinnaa vastaan. Tyyppivika, mutta voiskohan sille tehdä jotain. Vai pitääkö hyväksyä omat rajoituksensa ja siirtyä länkkäriin.

Face jakoi vuoden vanhan kuvan Jackien eläkkeellejäämisjuhlasta Knaperbackassa.

Eikun uuteen viikkoon, omalla todo-listallani lukee Juti!/Mika!!, mikä tarkoittaa suuhygienistin ja jalkahoitajan tilaamista eläkeläiselle.

Ja pakko laittaa loppuun kuva Prillasta. Tälläinen söpöläinen muutti tallillemme viikonloppuna. En kestä. Se on niin pieni, että Shavantanjan sanoin muutti porkkanalaatikkoon....



Kuva Sukupostista.

Vaippoja

Ostin hevoseni melkoisena ummikkona sen suhteen kuinka erilaisia vammoja hoidetaan kotiokonstein. Ratsikoulussa max 4h tarhauksella ja maneesiuraa kiertämällä, hevoilla ei juuri osumia ollut. Mitä nyt jalat välillä turvoksissa kuin tukit kaikesta seisomisesta, ja lyhyillä lämmittelyillä alkutunnista tahdittava ratsu. Ja pahantuulinen kuin mikä, selkä lie kipeä vai muuten vain v**ttuuntunut eloonsa.

Kun vaihdettiin maisemaa, pääsi laumaan ja iloittelemaan ulos kaiket päivät, niin pää selkesi ja hevoista tuli vallan tyytyväinen otus. Mutta johan alkoi osumaakin löytymään. Purukaluston jälkiä persuuksissa ja nyt hokkiaikaan polkemia ympäri koipia. Lääkekaappia olen täydennellyt tilanteiden ja suositusten mukaan. Ja opiskeltu sitä mukaan taitoja.

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan vaippojen hyödyntämistä jalkahauteen teossa. Jiin tallikamulla epäiltiin kaviopaisetta, joten ensiavuksi irrotettiin kenkä ja tehtii betadinehaude. Aika näpsäkkä paketti tuli kahdesta vastasyntyneen vaipasta, puolesta pullosta betadinea, yhdestä liimapintelistä ja kasasta jesaria. Mielenkiintoista, aina oppii uutta.

Me on käyty kävelemässä pitkin peltoa, kun muualla tuntuu luistinradalta. Eilen tarvoin hikipäässä mukana maastakäsin, josta viisastuneena tänään tehtiin 1,5h lenkki selästä käsin. Pyörö on pysynyt suht hyvänä, joten siellä sitten päässyt vähän juoksemaan vapaana. Ravikin olisi riittänyt, mutta näytti myös pukkilaukkapätkiä. Höpsö Rouva.

Tuntti Aisku eli lumituisku ja asenne

Huhuu kuuluu muuttolaatikoiden alta. Muutettu on pakkasen paukkuessa ja lumen pöllytessä. Uusi koti on ihan meidän koti. Ja tallille ajaa vartin. Hirsirakenteisesta autotallista sain vallattua itselleni valkoiseksi maalatun, ikkunallisen sopen, jonne saan järkättyä eläinmaailman romppeet. Välillä olen käynyt lepäämässä tallilla. Kantamisesta jumahtanutta alaselkää on hoidettu ratsastaen.

Sunnuntain maneesivalkkuun taivallettiin lumipyryn läpi. Cee lepuuttaa jalkaansa, mutta onneksi sain matkaseuraksi Handen ja Caritan. Pikkasen kylmäsi, kun lumiaurojen ääni kuului jo kaukaa, kun lähestyttiin lyhyttä maantieosuutta. Otettiin parin sadan metrin pätkä reippaasti ravissa lumen pöllytessä, eikä onneksi kohdattu koko reissulla kuin kaksi pikkuautoa, josita kumpikaan tosin ei hidastanut hevosten kohdalla lainkaan (wtf?!).





Manasin, kun unohdin huomioliivin kotiin. Puin sitten Jiille värikkäimmän loimen, jonka löysin.

Hevosihmiset ovat vallan säänkestäviä. Sunnuntaina kun pöpperökelissä saavuin aamusta tallille, niin siellä oli jo täysi talvirieha. Nymanin Make veti osalle ratsukoista ohjasajotunteja ja osalle valjakkoajontyyppistä treeniä. Kouluratsastusta kärryillä, mikä oli taas ihan uutta meikäläiselle. Noi tallin taitavat suokit Juipe ja Uuno nyt osaa mitä vain. Ja kun maneesista palailimme, niin seurailimme Mariannen ja Zeelan vauhdikasta pulkkailua.

Kuva Pekka Immonen.

Kuva Pekka Immonen.

Muuttolaatikoiden keskeltä hikiurheilemaan

Pakkaa, kanna, nosta, järjestele, vie roskia, pakkaa lisää. Väliin pakko karata tallille. Perjantaina kahlailtiin puolitoistatuntia arabipapan Sahin kanssa. Eilen sama homma keskenämme. Kyllä toi talvimaasto on niin mun juttu, ihan itkettävän hienoa. Harmi, että näpit jäätyy ja omenapuhelin kuolee pakkasessa, joten ette saa kuvamateriaalia.

Ja tänään suunnattiin Tainan valkkuun maneesiin. Rentoutta haettiin, ympyrällä työstettiin. Jii oli reipas, vatsalihaksilla yritettiin jarrailla. Pyrstöä penkkiin, kylkikaaret alas, hengittääkin piti. Jalat rennoksi, kanna kantapäät. Ajoittain hienoja pätkiä, ajoittain kaahotusta. Olisin hymyillyt koko ajan ellei olisi pitänyt keskittyä niin kovin. Kamut P&C huhki omalla ympyrällään. Tunnin jälkeen Jii höyrysi ja hikinen heppa kiedottiin loimiin kotimatkalle. On se niin hieno ja monipuolinen harrastekaveri, ihan mun putte.

Tallilta ekaa kertaa uuteen kotiin.