Koppotikoppoti

Hurrrjan hoppua pitänyt, töitä ja työmatkoja, klo 04 herätyksiä, kulttuuria, koiraurheilua. Väliin pakenen tallille kiitellen lyhyttä tallimatkaa. Kymmenessä minsassa olen nuuhkimassa talvipörröistä hevoistani ja stressitaso lähtee samojentein haihtumaan. Jiillä kun harvemmin on kiire. Paitsi, että syömään.


Kelit ne jaksaa yllättää. Parina päivänä raparoiskuen tehty pitkiä ravi- ja laukkatöitä maastossa, seuraavana yritetty pysyä käynnissä pystyssä kerrostalonkokoisten tilsojen kanssa, ja loppupäivät menty rauhallisesti jäisillä alustoilla kävellen. Väliin aurinko kuumottaa hikisesti ja sitten taas vallan raikas siperiantuuli raikastaa. Yhtenä aamuna tuli hevoi tarhassa vastaan silmäkulma auki. Hurjan läheltä silmää viiltohaava, joka onneksi siistireunainen eikä kovin syvä. Huuhdoin haavan (ja puoli hevosta sekä itseni) ja annoin muuten olla, umpeutui liikutuksen aikana ja kuivahti itsekseen, Tuikku vielä illasta tarkasti ja kuittasi olevan ok.


Sunnuntaina taas ratsipöksyt jalkaan ja hoplaa maneesitunnille. Jatkettiin, mihin edellisellä kerralla jäätiin, taivuteltiin hevosia ympyrä- ja volttitehtävällä, jossa pitkillä sivuilla uralla hepsu taivuteltiin ulos. Aiettä vetreytti rouvaskaista, joka pisti ajoittain ihan parastaan. Hiottiin meikäläisen keikahtelevaa kroppaani ympyröillä, erityisesti ulkokylkeä, ulkoistuinluuta, katsetta. Paljon ravityötä. Laukkatöissä vielä aikapaljon sanottavaa, mutta vähitellen päästään sitäkin puolta työstämään paremmaksi. Pienenpieniä onnistumisia siellä täällä, niillä elää taas pitkään.


Kyllä hymyilytti meitä tunnin jälkeen. Ope pysytteli tarkasti kameran takana...

Kotimatkalle lähdössä luokkakavereiden Pirjon ja Ceen kanssa. Vajaan 2 km kotimatka takaa hyvät loppukäynnit ja analyysit hikisille ratsukoille.