Kakkua!

Mitään pipareita, vaan kakkua. Koska onnistuin putoamaan hevosenselästä ties kuinka moneen vuosikymmeneen. Ja pohdin, että lasketaanks tätäkään, kun putosin, kun satula pyörähti kyljelle. Mutta kyllä se kuulema lasketaan ja oikein ekstrabaakkelsina, kun oli ratsastajan omaa tyhmyyttä...

Ketään ei siis sattunut. Muksahdin laukkaympyrän päätteeksi hevosta kiittäessäni kevyessä istunnassa paino ulkojalalla satulan kanssa kyljelle ja siitä pehmeästi kentälle. Päästin lyhyistä kumiohjista irti, että en nykäise suuta. Jii pysähtyi ja kääntyi hölmistyneenä katsomaan pötköttelevää omistajaansa. Pelästyi kyljessä heiluvaa satulaa ja laukkasi matkoihinsa. Luulin, että talliin, mutta se jäikin kentän viereisen tarhansa portille tarhakavereidensa päivitellessä portin toisella puolella. Siellä tyynenä odotteli perässä kipittävää ratsastajaa.

Hupaisaa tästä tuli siinä vaiheessa, kun olin äheltänyt kamat irti, luopunut geeliromaanista, satuloinut hevosen pimeässä ja tuulessa uudestaan ja punnertanut selkään. Vain huomatakseni, että näppärä Elli oli aidan ali onkinut romaanin ja seisoi tarhassa geeli suussa. Tähän ärräpäitä kasa, ja eikun alas ja romaanin metsästys ja eikun uudestaan.

Viikonlopun maastoilut menivätkin ihan rauhallisissa merkeissä, satulavyö riittävän kireällä. Hah. Lämpimistä keleistä on se hyvä puoli, että pohjat ovat mukavan pehmeitä ratsastaa.

Treenilenkin "joulukuusi", johon parturoitu hevosenmentävä rako :D