Tarvoin tarhaan katsomaan tuoretta hankintaani, joka tuli tutkimaan taskut turpakarvat huurussa. Kerroin Jackielle, että sen varhaiseläke alkoi juurikin. Nyökytteli siinä muka tietäväisenä. Kiikutin talliin uudet harjat, puhtaan riimun ja istuvat suojat. Tilasin satulansovittajan ja kengittäjän. Ja lähdin hepan kanssa maastoon, sille ekaa kertaa sitten kesän jälkeen. Siit se läks.
Vuosi on ollut hieno, ehkä vielä hienompi kuin edes kuvittelin. Kaikki vuodenajat kertaalleen yhdessä. Metsät ja polut, pellonreunat. Traktorit ja mönkkärit. Koirista se tykkää, kissoja pelkää. Marsuja ei ollut ennen tavannut. Syö melkein mitä vain paitsi valkoista paahtoleipää ja suklaapusuja. Maa-artisokkaa ja päärynää rakastaa. Laukkaa maastossa aina, kun saa luvan. Laukkaa hitokseen kovaakin, jos saa luvan. Kulkee yksinkin, mutta yhdessä rentoilee. Ei juuri hötkyile, järkeä on, mutta reaktiivisuuttakin löytyy. Omaa tahtoa ja ripaus tuittuiluakin säilynyt matkassa.
Löydettiin loppuiän kotitalli, jonne muutettiin alkukesästä. On saatu paljon uusia ystäviä. Jiin laumassa on kahdeksan tammaa ja viereisissä tarhoissa lisää tyttöjä, varsa, ihania poikia ja poneja, ja se hieno oripoikakin, jota saa ihailla vain vähän etäämmältä. Kokopäivän tarhaus kavereiden kanssa jatkuvalla heinätarjoilulla. Putipuhdas talli, paksu purumatto nukkua, heinäverkko ja niin hyvä hoito. Vieressä Uuno ja Shava, vastapäätä Aatu, Sahi, Elli ja Hande. Toisella puolella kurkkivat Celin, Nipa ja se ihana oripoika Buksi. Tallin omilla mailla maastolenkit kävellä ja laukata. Seuralla tai ilman. Opekin löytyy, ja välillä muistellaan menneitä tunneilla. Ois pilatesta ja ohjasajoakin tarjolla. Käy kengittäjät, ell ja hierojat säännöllisesti. Mikäs siellä on ollessa. Tallilla on toinen koti ja perhe. Onneni ja iloni.
Totta myös toinen puoli: aikaa kuluu ihan joka päivä ja rahaa kuluu melkein joka päivä (toki niin kuluisi johonkin muuhunkin). Ontumiset, hokin raapimat ja mahanpurut huolestuttavat (ainahan tärkeimpien hyvinvointi huolestuttaa). Reissuja varten pitää huolehtia liikuttaja ja rapsuttaja (onneksi on pari ihan helmeä...). Ja reissuilla on ikävä.
29.12.2014 Hevoinen sentään
Ostin hevosen. Hullua, menetät viimeisenkin vapaa-ajan ja rahasi, sanoivat. Minä mitään menetä, kuulkaas te. Kun on tämä yksi elämä. Jos vaikka elettäisiin se.
Hevoinen on kaunis. Vähän kiivaskin. Opetusmestari. Vanha ja pikkaisen raihnainen. Kiertänyt vuosikausia uraa opettaen kymmeniä, satoja. Nyt on sen korkea aika saada loimi useammin niskaan, joku rapsuttamaan sieltä, mihin ei itse yletä, päästä useammin tarhaan kavereitten kanssa, metsään kuljeskelemaan ja tietty syömään omenoita. Oman ihmisen kanssa. Rescue-heppa, sanoo mies.
Tänään se pyöritti piponi tupsua koko sen ajan kun hoidin sen kinttuja. Vaikutti tyytyväiseltä. Sai puoli kiloa porkkanoita. Näytti erityisen tyytyväiseltä. Höristä hörpöttikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti