En kyllä tykkää kauhuelokuvista. Pelkään mörköjä. Ja korkeita paikkoja. Lentokoneessakin tuppaa ahdistamaan.
Mutta hevosia en pelkää. Enkä ratsastamista. En yhtään, vaikka välillä varmaan olisi ihan syytä. Pikkuisena heppatyttönä kiipesin ison suomenhevosruunan Reipaksen selkään laitumella (nyin sen otsatukasta kiven viereen). Ja kun alkoi väsyttämään, käännyin selässä väärinpäin ja otin lautasilla torkut. Äitini taisi kerran nähdä ja sain kotona huutia.
Kerran kaaduin samaisella Reippaalla, mutta muuten se piti pikkutytön leveässä selässään aina ja kaikkialla. Ai, ja ryöstihän se kerran talliin syömään ja jäin itse ovenkamaraan kiinni. Ei sattunut. Ja astuihan se isovarpaan kynteni irti. Sattui, muttei haitannut. Paitsi veriset tallitossut piti piilottaa ja olla nilkuttamatta äidin nähden :D
Jiiltä olen tippunut pari kertaa. Ensin satula kääntyi laukassa kyljelle (tallikaverit nauraa nyt vain makeasti) ja toisella se teki täysstopin laukasta maastossa, kun metsässä oli sen mielestä JOTAIN. En ehtinyt edes ajattelemaan kissaa, kun makasin loskakasassa. Ainoa ajtaus oli pitää ohjat, kun kerran siellä metsänreunassa oltiin. Tämä ilmalento vakuutti minulle lopullisesti, etten valitettavasti omaakaan yliluonnollisia kykyjä pysyä selässä.
Muuten jännissä tilanteissa huomaan vain ajattelevani, että jaajaa, ettei nyt vaan kävis mitään. Jiin kiitolaukatessa kuolain kiinnipurtuna sänkkärillä kotiakohden mietin, että jumiinhan se tästä raukka menee, mutta kiva sillä tuntuu olevan. Sitten sata ärräpäätä ja hitaasti kääntämään kopukkaa ympyrälle. Nuorimies Eddie ratsastuskoululta vei meikäläistä pari kertaa ihan huolella hypätessä kuumuessaan. Huutelin siinä sitten opettajaa sivummalle, kun en ihan tiennyt liikeradoistamme esteen jälkeen. Niin, ja olihan meillä ikimuistoinen maastolenkki kivikossa, jossa mieti, että ehkä on parempi, ettei kärjessä kulkenut opettajamme juurikaan sattunut katsomaan. Eddielle terkut, on se vaan niin ihqu.
Innoittajana tähän ajatuksenjuoksuun Katjan uusin blogiteksti, löytyy tuolta sivusta.
Omalta tallilta terveisiä, eilinen valmennus meni yllättävän reippain merkein, ehkä alkuverkan takasuoran pituinen pieru helpotti rouvan oloa ja meno oli mukavan letkeää.
keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
maanantai 27. kesäkuuta 2016
Jii niinkuin Juhannus
Juhannuksena pistettiin kukka tukkaan ja käytiin kävelyllä niityllä. Jiin mahalle ei parane vapaapäiviä antaa, joten kävimme lenkillä joka päivä. Kamalan onnelliselta tuo vaikuttaa, vaikka maha pömpöttääkin. Tai ehkä just siks.
Nyt on paarmoja aivan hirveästi. Eilen huidoimme metsässä molemmat kuin hullut, hyvä, että pystyssä pysyttiin. Sellainen peukalonpäänkokoinen parmas seurasi meitä koko lenkin ennen kuin onnistuin mäiskäisemään sitä haapavitsallani ohimoon. Kuorrutin hepsun aina pesun jälkeen karkotteilla ja ainakin hetken sai olla rauhassa laitumella.
Täällä ois nyt tilauksessa maltillisempaa lämpötilaa ja sopivasti tuulta. Säilöheinätkin on kuulema jo tehty, että se puoli ruokaa talveksi kunnossa.
![]() |
| Juhannussiivous. Ensin pesin hepan ja sitten varusteet. |
![]() |
| Jíin Juhannus. Kavereiden kanssa baanalla ja paljön dödöä. |
![]() |
| Neiti Kesäheinä |
![]() |
| Oliks kuvauspalkkioit? |
Täällä ois nyt tilauksessa maltillisempaa lämpötilaa ja sopivasti tuulta. Säilöheinätkin on kuulema jo tehty, että se puoli ruokaa talveksi kunnossa.
tiistai 21. kesäkuuta 2016
Kesäpäivänseisaus
Kesäpäivänseisaus on vuoden pisin päivä. Silloin aurinko paistaa keskipäivällä kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä. Oikein pohjoisessa aurinko ei laske lainkaan. Kesäpäivänseisauksen jälkeen yö alkaa taas pidentyä. Eli katse kohti hokkikautta, talvikarvaa ja umpihankea :D
Eikunkeikun, ehkä kuitenkin vielä hetki kesämahaa ja hyönteiskarkotteen tuoksua. Olen ajatellut kerätä kokeeksi muutaman nipun kerppuja kuivumaan. Kerppuun valitsen lehtevää pajua, koivua ja pihlajaa tuolta omalta metsäpalalta. Vadelman oksia kehuivat myös. Katsotaan onnistuuko kerputus ja saanko ne säilmään ja piilotettua mieheltä aittaan tai autotalliin... Olisi kiva tarjota hepsulle kesäherkkuja talvella.
Sääsammkko lupasi niin lämmintä loppuviikkoa, että Jii taitaa päästä vuoden vaahtokylpyynsä. Mallia näyttivät jo eilen tallin vanhat herrat, jotka mahtuvat samaan kylpyyn.

maanantai 20. kesäkuuta 2016
Jottei pullat loppuisi kesken
Kiva, kun tallilla tapahtuu niin paljon pullanarvoista.
Minna sai eilen pikkuisen Aatunsa, ja Aatu Minnansa.
Hevosenomistajia yhdistää ihana hulluus. Sille syötiin pullaa eilen. Onnea yhteiseen hullutteluun Murut.
Ken on meistä kaikkein kaunein..
Mein tallin ihana friisitamma Elli kävi epävirallisissa näyttelyissä eli mätsäreissä. Onneksi tuomaritkin tajusivat kuinka upea Lellu on. Ensimmäistä kertaa näyttelyissä ja heti melkein 80 hevosen joukosta Best in Show II. Hieno hepsu on Tiialla.
Kuvat pääosin Susanna Markkulan, ja julkaistu luvalla.
Tämähän on kuten Juipenkati sanoi ihan Totopullan arvoinen suoritus eli tallitornissa odotetaan herkkuja tarjolle...
Kuvat pääosin Susanna Markkulan, ja julkaistu luvalla.
Tämähän on kuten Juipenkati sanoi ihan Totopullan arvoinen suoritus eli tallitornissa odotetaan herkkuja tarjolle...
perjantai 17. kesäkuuta 2016
Kesäkaara
Pihisteliskös ja hankkisi dacian tai halvan sitikan vai menisikö hyvällä keskikastilla volvolla tai volkkarilla, vai ihanko kaartaisi pihaan bimmerillä tai audilla, lexus ja porsas taitaisivat olla jo liian mahtipontista.
Ei-hevosihmisten, erityisten miespuolisten sellaisten, kanssa keskustellessa hevosen hinnoista kannattaa verrata autokauppaan. Löytyy parilla sadalla vallan veikeitä kesäautoja tai jos nyt ihan haluaa törsätä niin Bugatti Veyron 16.4 Grand Sport Vitesse: 1,9 miljoonaa euroa (lähde Taloussanomat).
Lisää hintakeskustelua Katjan blogista: Paljonko hevoset maksaa?

| Vallan edustava kuva lehtikäyttöisestä menopelistäni ;) |
tiistai 14. kesäkuuta 2016
Sulfa
Haava näytti siistiltä, mutta jalka sen alapuolelta turvonneelta. Fiksummat valistivat, että maanvetovoima vetää nestettä alaspäin ja se valuu sieltä hiljakseltaan alas. Ell oli sattumalta tallilla käymässä, kävelytin Jiin ohi ja mankusisin, että jos ehtisi ihanihan vähänvähän vilkaista. Ihana Estolan Matti sitten siinä sivussa muiden hoitotoimiensa lomassa kurkkasi ja määräsi tätin mieliksi hevoin sulfakuurille.
Sulfa. Siihen humaanipuolen mikrobiologiaan perehtynyt on törmännyt lähinnä historiakatsauksessa. Sulfonamidit laittavat pöpöille kampoihin estäessään niiden foolihapon synteesin. Sulfalla on aikoinaan ansaittu Nobelin palkintokin 1939 eli ei mikään turha aine, vaikka alunperin ihan muhun tarkoitukseen kehitetty (väritehtaan väriaineeksi).
Sulfonamideja ei enää yksinään käytetä hevosen mikroblääkkeinä kasvaneen resistenssin myötä. Yhdistettäessä sulfonamidit trimetopriimiin resistenssiä on vähemmän ja lääke tujumpaa (bakteriosidinen vaikutus, laajakirjoinen). Pseudomonas aeruginosa on resistentti yhdistelmälle ja tutkimuksissa resistenssin kasvua on havaittu myös E. colille. Yhdistelmää käytetään hoitona vatsakalvontulehdukseen, neonataali-infektioihin ja kohtutulehdukseen sekä ihotulehdusten systeemihoitoon. Suun kautta anettavissa valmisteissa teurasvaroaika on 14 vrk ja dopingvaroaika 4 vrk.

3M:n asetuksen mukaan hevosen omistajan tai haltijan on pidettävä kirjaa kaikista
hevoselle annetuista lääkkeistä, myös reseptivapaista itsehoitovalmisteista.
Lääkepurkin koko tietysti hätkähdytti, ekaa kertaa ikinä tarvitsin erillisen kassin kantaessani lääkkeen apteekista. Ja olihan hintakin vähän eri luokkaa kun hakee paketin antibioottia itselle kuin pari kiloa sulfaa hepalle.
Kuuria kestää viisi päivää ja jauhe annetaan ruoan mukana aamuin illoin. Liikutus iisisti kävellen lääkekuurin ajan.
Tilaa:
Kommentit (Atom)