Juttelimme aiheesta kotona, ja totesimme miehen kanssa tuntevamme maaston erityisen hyvin maastopyöräilyharrastuksen myötä. Sovimme, että liitymme hakujoukkoihin tiistaina, jos tarve on. Tiistaina pyyntö tuli, joten lähdimme kesken työpäivän pakkaamaan pyöriä kyytiin, ja suuntasimme Solvallaan. Kartat olimme katsoneet jo valmiiksi. Etsintä oli suht huonosti organisoitu, mutta kaikilla oli vahva halu auttaa.
Etsijöitä tuli paikalle koko ajan, pienlentokone pörräsi yllä ja etsijäkoiria odotettiin metsään. Saimme toiveet etsittävästä alueesta, jota lähdimme tarkasti läpikäymään, hajaantuen aina tarvittaessa. Erityisesti kikkarekasat ja tuoreemmat kavionjäljet tarkastimme huolella. Lammet ja suot kierrettiin jalan.
Mikko ajoi laajemmalle säteellä ja yksiä jälkiä tarkastellessaan tavoitti Oittaalta ratsukon, joka oli niinikään samalla asialla. Henki löytää kadonnut vielä valoisaan aikaan oli vahva. Whatsapp-ryhmätiedotus tiesi kertoa etsijäkoirien lähteneen Anniinan kanssa metsään, joten jäin passiin ja Mikko jatkoi ajoa kauempana.
Onneksi pian tavoitti viesti karkulaisen löytymisestä. Siellä se oli vedellyt mustikkaa kanervikosta kaikessa rauhassa, kun se löydettiin. Lammen rannalta, taukopaikalta. Hevoi kunnossa ja varusteetkin vielä matkassa. Löytöpaikka oli juuri se, johon etsinnät oli jo aamusta keskitetty ja jonne etsijäkoirat ohjasivat. Tuuletimme ja palailimme huojentuneena metsästä ja vilkuttelimme kotiin kävelevälle Pädelle vielä heipat.
Niin, mistä sä tunsitkaan ton Anniinan Mikko kysyi kotimatkalla. Ei me tunneta, vastasin. Hevoskavereita ei jätetä, tunnettin tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti