Kuva meistä

Siiri oli piirtänyt meidät. Tyytyväinen hevonen, ikionnellinen omistajansa, aurinko ja sateenkaari.
Ihana <3 Kiitos Siiri!

Konnektiivista

Kun aloitin taas ratsastamaan, en olisi arvannut, että saan paitsi rakkaan harrastukseni takaisin, niin myös ison joukon uusia ystäviä. Ratsastuskoulun käytävillä tavattuja, samalla tunneilla vuosia ratsastaneita, eri-ikäisiä, erilaisia, mutta hevostelun vahvasti yhdistämiä. Vaikka klubben on hajaantunut maailmalle, se kokoontuu yhä ja keskustelu jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi.

Tällä kertaa Sipoon turneella, agendalla kaksi tallia ja yksi taivaallinen kahvila. Ja puhetta hevosista, ratsastuksesta, koirista ja taas hevosista.

Heidin, Lauran ja Chipon luona.

Äiti, tytär ja elämänsä hevonen. 

N'Avetan kahvila, oumaigaad...

Oma hörökorvani on päästellyt pitkin peltoja, kun kentän pohjat paukutti jään puolelle. On menty pitkiä käyntimaastoja, ja on laukattu lumi pöllyten. Yksin ja kavereiden kanssa. Nuoskalumessa kahlaaminen kävi ihan työstä.

Olen niin kovin ylpeä, miten hienoksi maastovermeeksi Jii on osoittautunut. Ihan täysin liikennevarma se ei ole ja mopot ja lumiaurat sitä selvästi vielä jännittää, mutta se pääsee niiden yli. Ja kaikki askellajit onnistuvat ilman draamaa niin yksin kuin kavereiden kanssa. 

Viikonlopun lumi ja sulakeli pehmensi pohjan taas tuntikelpoiseksi ja päästiin välillä kouluun. Yksäripuuskutuksen väliin mieleen on jäänyt open toteamus ilmavasta laukasta. Maha (Jiin!) on vähän sulanut, niin ehkä ilmaa on näin enemmän mahan alla :)

Mamma viihdytti kylmäyksen aikana itseään ottamalla meistä kuvia. Jiistä pipo on hyvä kohde hinkata nassu puhtaaksi. 

Talvi

Ehkä ihmisen parasta aikaa. Ja talvea tuta laidasta laitaan. Ensin tuhat astetta pakkasta. Kaivoin 200g toppaloimen esiin, se on paksuin, mikä meiltä löytyy. Heppa oli joka kerta ihan lämmin sen alta, kun tarhasta hain. Tuli kuitenkin siihen malliin vastaan, että sisälle oli kiva päästä. Kaivoin lampaankarvasatulan ahterin alle, puin muutama kymmenen kerrosta vaatetta päälle ja hiippailtiin partakarvat huurussa lenkille. Treeneille varasin kiltisti maneesin. Aurinko häikäisi ja ihan kuin olisi lämmittänyt. Juottamisen suhteen muutun hieman hysteeriseksi ja tuputtelen lämpimiä drinksuja hevoille joka välissä.

Sitten lämpötila nousi ja lunta tulla tuprutti. Kevyemmät palttoot jumpattiin esiin. Vaihdettiin tilsakumit uusiin ja eikun porskuttamaan. Niin mahtavaa päästä kahlaamaan pitkin ja poikin lumista maisemaa. Virtaa on Madamessa riittänyt ja pieniä riemupukkeja on tarjoiltu, vaikka yritän Jiille sanoa, että me ei enää olla niin nuoria :D

Työmatkat jo kutsuivat, mutta oli kiva aloittaa viikko ja maanantai kipaisemalla ensin tallille ja lenkille. Hemmoteltu hepsu saa myös herkutella kesken lenkin.

Raikasta hengitystä vaan teillekin.

Elämäni murmelina

Luin aamulla Hesarin artikkelin Enemmän kuin harrastus, jossa pohdittiin intohimoisen harrastamisen vaikutusta elämänlaatuun, luoko se tasapainoa elämään vai aiheuttaako jatkuvaa kiireen tuntua. Hurahdetaan harrastamaan, tehdään tuntikausia viikossa ja vielä ilman korvausta artikkelissa pohdittiin. Tekstissä esiteltiin kaksi harrastajaa. Toinen teki keskiaikaisia käsitöitä (meinasin tukehtua kahviini, miten hirvittävä kohtalo) ja toinen kilpacheerleadasi (tämän ymmärsin jo paremmin).

Yritin verrata ja samaistua. Mutta kun ei onnistunut. Jaksan hämmästyä, kun minulta kysytään kuinka monta kertaa viikossa käyt tallilla? Se kuulostaa korviini samalta kuin kuinka monta kertaa viikossa peset hampaasi/näet lapsiasi/suutelet puolisoasi. Noniinkuinihanjokapäivä. Ehkees tässä ei nyt sitten ole kyse harrastamisesta. Tämä sattuu olemaan minun elämäni, tapani elää, olla ja hengittää. Tallikäyntejä ei merkata kalenteriin, ne ovat siellä jo automaattisesti, osana jokaikistä päivää. Sen sijaan ne päivät, kun olen työmatkoilla ja joku muu hoitaa hevoseni, ovat merkattu isoilla kirjaimilla.En pidä niistä päivistä, mutta olen oppinut sietämään niitä.

Koirien lenkkejäkään en merkitse kalenteriin, vaikka niiden kanssa tuntikausia luuhaan metsissä ja leikin kotona. Toki kalenterista sitten löytyy koulutukset ja valmennukset; agilityt, hakutreenit, nose workit, uinnit (koirien), ratsastusvalkut.  Ja ne toki saattavat aiheuttaa pientä aikataulutustarvetta ja kiireen tuntua. Ja tottahan on myönnettää etten todellakaan ehdi harrastamaan mitään muuta. Enkä onnekseni enää tekemään ylitöitäkään.

Jos pyyhkisin nämä kaikki pois. Luopuisin hevosestani ja koiristani. Niin hittoako tekisin sitten, tyhjällä elämälläni. Lapsiakaan tässä nyt enää voi alkaa tekemään. Mieskin saisi sätkyn, kun sen perässä raahustaisin joka paikkaan. Mitä, jos se onkin niin päin, että palkkatyö on se harrastus minulle? Välillä vähän ärsyttävä merkintä kalenterissani, ai niin tuokin vielä.

Mukavaa päivää kaikille, jokaiselle omanlaistaan. Muistakaa kuitenkin pukea pitkät kalsarit!

Älä osta mitään

Aloitimme kotona uuden vuoden älä osta mitään -kampanjalla. Se kestää nyt alustavasti kolmisen kk, jonka jälkeen arvioidaan jatko. Kaikki, siis ihan kaikki ylimääräiset ostokset tulee pystyä perustelemaan todellisella tarpeella tiukalle raadillemme. Että älkää sitten ihmetelkö, jos kulmakarvani rehottavat villeinä. Kampaaja sentään vapautettiin, jotta mies saa pitää siistin business-lookinsa :D Ratsastusvalkut sain myös pitää, ja mies omat maksulliset valmennuksensa.

Kaupoista on helppo pysyä kaukana. Ja verkkokauppojen aletarjousostaheti-sähköpostiviestit on helppo deletoida avaamatta. Koirankoulutustapahtumat tekevät tiukempaa, ja hyvista kursseista saattaa hyvin lähteä keväällä anomusta raadille. Ja mitä tekevä ystäväni, lähettelevät kuvia kaikista ihanuuksista, että tämähän voisi sopia teille, ounou.

Löytöbongarimme C laittoi viestiä verkkokaupan loppuunmyynnistä, josta punaiset jalustimet puoli-ilmaiseksi. Tämä luetaan viime vuoden ostokseksi, kun vuotta oli kuitenkin silloin vielä jäljellä useampi tunti... kuva kuvituskuva...

Mutta eilen, kun jaoin kuvan sävysävyyn pukeutumisesta (kuvassa yllä mainittu bongari sukkineen ja Jii käytettynä ostettuine enkkuviltteineen)...

..niin kommentteihin ilmestyi tämä

En kestä. Tulevalle tallikoiralleni ihan must have. Mutta ei tdn mene raadilta läpi, kun kaapit pullistelevat vallan käyttökelpoiia talvimantteleita. Huokaus.

Muutoin kyllä ostamattomuus on kauhean vapauttavaa. Ja säästyy muutama kolikko tässä ikuisessa konkurssissa.

Every Day

2017

Vuoden ensimmäinen lenkki oli pakkasenpurema, kaunis ja niin hiljainen.

Uusi vuosi. Mutta vanhat kujeet. Ehdottomasti.